”Taulu on täytetty” – Leijonien ex-valmentajan kekseliäs viesti kiteytti mestaruusriemun
Kuva: Ilari Isotalo
Jääkiekon KHL-kausi päättyi eilen Ak Bars Kazanin mestaruusjuhliin. Kazanin riveissä mestaruutta juhlivat puolustaja Atte Ohtamaa sekä maalivahtivalmentaja Ari Moisanen.
Maalivahtivalmentajan kannalta voiton tuomaa riemua saattaa jopa lisätä se, että maalivahti pelaa ratkaisuottelussa nollapelin. Emil Garipov, 26, onnistui Kazanin maalilla täydellisesti, kun viimeinen ottelu päättyi 1–0-voittoon TsSKA Moskovasta.
Raumalainen Moisanen on toiminut Kazanin maalivahtivalmentajana nyt viiden kauden ajan. Myös keväällä 2015 Kazan selvityi finaaleihin, mutta tuolloin tuli tappio.
Moisanen toimi vuosina 2012–16 myös Suomen A-maajoukkueen maalivahtivalmentajana. Kazan löi kuitenkin viime kesänä sopimusneuvotteluissa pöytään ukaasin, jossa se toivoi Moisasen keskittyvän täysipäiväisesti seuran eteen työskentelyyn.
Sattumaa tai ei, edellisen kerran Kazan oli juhlinut KHL:n mestaruutta keväällä 2010, kun Kazanin maalia vartioi Moisasen pitkäaikainen suojatti Petri Vehanen.
Ja sattumaa tai ei tämäkin: ennen Moisasta vain yksi suomalaisvalmentaja on voittanut KHL:n mestaruuden, ja tämäkin oli maalivahtivalmentaja. Marko Torenius on juhlinut mestaruutta SKA Pietarin mukana keväällä 2015 ja 2017.
Ja tämäkin vielä: sekä Moisanen että Säkylässä syntynyt Torenius ovat lähtöisin piskuisesta Satakunnan maakunnasta.
Kekseliäänä sanankäyttäjänä tunnettu Moisanen kommentoi mestaruutta lyhesti mutta tyhjentävästi twitterissä. Kolme sanaa riitti kiteyttämään mestaruusriemun.
– Taulu on täytetty, Moisanen kirjoitti.
Tviitin kuvassa oli puinen taulu, johon oli kaiverrettu kuusitoista kiekon mentävää koloa. Neljä neljän kiekon riviä symboloivat tietysti pudotuspelien neljää ottelusarjaa, joista jokaisessa täytyy napata neljä voittoa saavuttaakseen mestaruuden.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Näkökulma: Jokereilta hurmoksellinen paluu Ilmalaan – Liigaan seuralla ei silti ole asiaa
- Lähde: Ruotsalaisseura yrittää napata Kärppien maalipyssyn
- Lukko lähti sotapolulle! Irvaili videolla Ässien seuralegendalle
- Jokerit: rangaistus tuli!
- Ilvekselle surkeita uutisia paikallisottelun alla
- IS: Suomalaisvahti palaamassa Euroopan kaukaloihin: ”Voi olla, että Pohjois-Amerikka on nyt nähty”
- Mikael Granlund: jättitehot!
- Hurja huhu: Tämä joukkue yritti hankkia Kirill Kaprizovin juuri kauden alla
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Toimittaja: NHL-tähti ollut tyytymätön seuraansa siitä lähtien, kun hänet varattiin
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- IL: Useat seurat kiinnostuneita suomalaisvalmentajasta – mukana useampi Liiga-joukkue
