Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi tunnetaan julkisuudessa vähäilmeisenä, vahavahkosti esiintyvänä ja suorastaan kivikasvoisena miehenä.

Eilen Rautakorven puheista ja eleistä oli luettavissa jopa innostumista, kun Tappara oli kaatanut Kärpät uskomattomien vaiheiden jälkeen viidennessä Liiga-finaalissa. Tappara siirtyi vierasottelussa reilun 31 minuutin kohdalla jo 4–0-johtoon.

Kärpät aloitti toisen erätauon molemmin puolin tekemillään ylivoimaosumilla huiman kirin, ja kolmannen erän puolivälissä Kärppien ikoni Lasse Kukkonen jo tasoitti ottelun. Tapparan kapteeni Jukka Peltola kuitenkin ratkaisi ottelun vajaat kolme minuuttia ennen täyttä aikaa tekemällä illan toisen maalinsa. 5-4-voitolla Tappara kavensi ottelusarjan voitot lukemiin 2-3.

Ei Aamulehden videolle haastattelema Rautakorpi sentään leveästi hymyilemään intoutunut, mutta käytti kuitenkin oman joukkueensa pelaamisesta pariinkin otteeseen häneltä harvoin kuultavaa termiä ”loistava”.

– Totta kai voitto on päällimmäinen asia, sillä pudotuspeleissä pelataan voitosta. Keino, millä se tulee, niin siinä ei kannata hirveästi olla kiinni, Rautakorpi muotoili.

– Voitto on voimaannuttava asia, ja totta kai se pitää osata käsitellä. Tämä on kuitenkin hyvien ja huonojen asioiden käsittelyä, että pääsee taas hetkeen kiinni. Tämä pelihän oli juuri tällainen vaihteleva juuri henkisen käsittelyn kautta, vähän molemmissa joukkueissa.

Tämän jälkeen Rautakorpi suorastaan innostui.

– Pääsimme johtoon erittäin hyvillä hyökkäyspelin rakenteilla. Nehän olivat ihan loistavia maaleja, mitä teimme. Sitten pelattiin erittäin hyvää jääkiekkoa 15 minuuttia, ensimmäiseen jäähyyn asti pelattiin ihan loistavaa jääkiekkoa. Kaveri oli ihan… saimme pelin virtaamaan juuri niin kuin halusimme pelin menevän. Mutta jäähy ja toinen jäähy heti perään muuttivat peliä, Rautakorpi analysoi.

Rautakorvelta kysyttiin, onko tulkinta oikea, että tämä on jopa innostunut ottelun tapahtumista.

– Tottakai. Jos ei nyt ole innostunut, niin milloin. Sehän on ihan selvä asia. Eihän valmentaminen ole koskaan näin hienoa kuin finaaleissa. Totta kai innostunut pitää olla, Rautakorpi sanoi.

Kuuntele Rautakorven koko haastattelu Aamulehden verkkosivuilta.