No nyt! HIFK:sta ja Tapparasta tuttu suomalainen ”voittamisen onnekalu” etsii joukkuetta somessa – ”Tiedoksi: olen vapaana!”
Suomalaisvahti Jani Nieminen julkaisi maanantaina Twitterissä huikeaa itseironiaa sisältävän ”työnhakuilmoituksen”.
30-vuotias Nieminen nosti julkaisussa esille sen, kuinka moni seura josta hän on poistunut, on voittanut hetkeä myöhemmin mestaruuden.
– Vuonna 2009 HIFK:sta pihalle, vuonna 2011 HIFK voitti mestaruuden. Vuonna 2012 Tapparasta pihalle, sen jälkeen ne on pelannut vaan finaaleita ja saanut kaksi mestaruutta. Kazanista pihalle 2013, 2018 Kazan oli KHL:n mestari, Nieminen kirjoitti.
HIFK:n juniorimyllyn kasvatti pelasi tällä kaudella Slovakian pääsarjassa HKM Zvolen riveissä 27 ottelua torjuntaprosentille 90,3.
HIFK:n lisäksi Tapparaa, SaiPaa ja Bluesia Liigassa edustanut konkari paljasti hupaisassa julkaisussaan olevansa vapaa pelaaja tämän kauden päätteeksi.
– Jos jollain seuralla on pitkän tähtäimen suunnitelmia parin vuoden päähän nii tiedoksi: olen vapaana! Nieminen jatkoi.
Todelliseksi ”voittamisen onnenkaluksi” tullut Nieminen pelasi Liigassa edellisen kerran kaudella 2015-16 SaiPan paidassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä