IS: Mikko Rantasen tilanteeseen täyskäännös – sittenkin MM-kisoihin?
Colorado Avalanchen suomalaishyökkääjä Mikko Rantasen NHL-kausi päättyi maanantaina isoon pettymykseen, kun Avalanche putosi jo ensimmäisellä kierroksella pudotuspeleistä.
Putoamisen jälkeen pinnalle nousi välittömästi utelut siitä, tuleeko Rantanen edustamaan Leijonia Tanskassa järjestettäviin MM-kisoihin.
BSN Denverin toimittaja Adrian Dater oli saanut Rantasen pudotuspelitappion jälkeisistä kommenteista sellaisen kuvan, että suomalaistähti kärsii loukkaantumisesta, joka voisi haitata MM-kisoihin saapumista. (Lue tästä.)
Näin asia ei kuitenkaan ole.
– Sen verran pitää korjata, kun näin jossain uutisen, jossa sanottiin, että olisin loukkaantunut. Se ei pidä paikkansa. En ole loukkaantunut. Olen ihan terve. Joku on taas vetänyt omat johtopäätöksensä sanomisistani, Rantanen paljasti hymähtäen Ilta-Sanomille.
Rantanen ei kuitenkaan ole vielä tehnyt päätöstä MM-kisojen suhteen.
– Meillä on huomenna exit-palaverit. Pitää jutella asiasta GM Joe Sakicin kanssa. En ole vielä edes jutellut (Leijonien GM) Jere Lehtisen kanssa, mutta olemme olleet koodeissa viime aikoina.
– Täytyy nyt ottaa pari päivää iisiä. Kausi loppui vasta eilen. Vielä on vähän tyhjä fiilis, Rantanen kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!