HIFK:n päävalmentaja kävi kuumana – ”Säälittävyyden ja naurettavuuden rajamailla”
HELSINKI. HIFK kaatoi eilen maanantaina Kärpät neljännessä välieräottelussa 4-1-maalein Helsingissä ja tasoitti välieräsarjan tilanteeksi 2-2.
HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin oli joukkueensa esitykseen tyytyväinen ottelun jälkeen.
– Vähän oli alussa meillä käsijarru päällä ja vähän hermostunutta peliä, mutta sitten ensimmäisen erän lopulla saimme jo vähän tunnetta peliin. Toiseen erään teimme sitten kaksi maalia, mutta kyllä me välillä aika pulassa olimme tuolla omassa päässä. (Kevin) Lankinen laittoi sitten taas niitä varusteitaan siellä eteen. Kolmas erä oli sitten mun mielestä meiltä hyvä. Hyvää pelaamista johtoasemassa ja tärkeä 3-0-maali. Hyvä kotivoitto ja pippalot jatkuu, Selin kommentoi ottelun jälkeen.
Yksi tilanne nousi puheenaiheeksi. Ottelun lopussa HIFK:n amerikkalaispuolustaja Joe Finley ajettiin ulos varsin heppoisen poikittaisen mailan jälkeen. Selinillä oli tuomareiden ratkaisusta selkeä mielipide.
– Ihan vitsi. Säälittävyyden ja naurettavuuden rajamailla, Selin latasi.
Tuomarit eivät Selinille suostuneet antamaan mitään selvitystä tilanteesta.
– Eivät ne mitään antaneet. Täällähän nämä ravaavat edes ja takaisin. Tuollaisia poikkareita annettiin tässä pelissä kymmenen puolin ja toisin. Ihan kyllä huvittaa tuollainen touhu, Selin sanoi.
Ottelusarja jatkuu keskiviikkona Oulussa.
Ville Hirvonen
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä