Vau! Olympialaisten maalitykki teki NHL-debyytissään hurjan tempun – tähän on pystynyt NHL:n historiassa ainoana vain suomalaispelaaja!

Maanantaina kaksivuotisen tulokassopimuksen Boston Bruinsin kanssa allekirjoittanut hyökkääjä Ryan Donato debytoi jo tiistain vastaisena yönä NHL:ssä, kun Bruins kohtasi Columbus Blue Jacketsin.
Donaton debyytti oli kuin suoraan jostain Disneyn elokuvista, koska kaikki asiat tuntuivat menevän 21-vuotiaalla nuorukaisella nappiin. Hän ampui NHL-uransa ensimmäisen maalin toisen erän alussa ja kirjasi myöhemmin ottelussa vielä kaksi syöttöpistettä sen lisäksi.
Ottelussa kuusi laukausta maalia kohti ampunut ja lähes 20 minuuttia peliaikaa kellottanut superlupaus valittiin lopulta kamppailun ykköstähdeksi, vaikka Bruins kaatui lopulta jatkoajalla lukemin 4-5.
Donatosta tuli tämän NHL-kauden kahdeksas Bruins-pelaaja, joka ampui ensimmäisen NHL-maalinsa. Hänestä tuli historian toinen Bruins-pelaaja, joka on kyennyt kirjaamaan NHL-debyytissään kolme tehopistettä. Ensimmäisen ja ainoan kerran Donatoa ennen tempussa onnistui suomalaispuolustaja Jarno Kultanen kaudella 2000-01.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Harvardia edustanut suurlupaus pelasi alkuvuonna Etelä-Korean olympialaisten jääkiekkoturnauksessa USA:n väreissä. Hän oli viidellä osumallaan turnauksen maalipörssin jaetulla kärkipaikalla.
Donato on Bruinsin vuoden 2014 toisen kierroksen 56. varaus.
Uutista päivitetty kello 6:42: Donaton ennätystä korjattu.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!
- Entinen NHL-pelaaja floppasi HIFK:ssa – uusi seura selvillä!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus paljastui flopiksi – löysi nyt uuden seuran!
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- NHL-tähdet kertovat, ketkä ovat sarjan parhaat hiillostajat: ”Menee henkilökohtaisuuksiin, se sattuu”
- Venäläishankinnan jättikohu ei säikäyttänyt Jarmo Kekäläistä: ”Amerikassa on hyvä asia, että…”
- NHL:ssä pian luvassa toinenkin iso vaihtokauppa: Flyers kaupittelee nuorta tähteään
- NHL:ssä tehtiin jättimäinen pelaajakauppa – osallisena kolme joukkuetta, entinen kärkivaraus vaihtaa seuraa
- Ville Nieminen antoi palaa – latasi kovaa kritiikkiä Floridasta ja Aleksander Barkovista: ”Ei päätä eikä häntää”
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- Brad Lambertin hieno kausi Pohjois-Amerikassa sai ruman lopun
- NHL:ssä jysähti jättidiili – yli 60 miljoonaa dollaria!
- Superlupaus Connor Bedard kertoo mielipiteensä Chicagosta: ”Jos he valitsevat minut…”
- KHL-sopimus purkissa: Mestiksen pistetykki siirtyy Venäjälle
- IS: Jori Lehterä loikkasi Tapparasta HIFK:n riveihin – kertoo nyt miksi: ”Se oli siinä”
- Vezina-voittaja kaupaksi NHL:ssä tänä kesänä? Lähde: tässä todennäköisimmät uudet seurat
- Tshekkijärkäle ei kelvannut Mestikseen – pelaa nyt Stanley Cup -finaaleissa
- HIFK näytti muskelia pelaajamarkkinoilla – julkaisi nipun kovia sopimuksia
- Ura Ruotsissa saa jatkoa – Liigasta tuttu suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran