Yllätyssiirto: Olympialaisten maalikuningas siirtyy NHL:ään – opiskelee samalla maailman parhaassa yliopistossa!

Boston Bruins teki maanantaina kahden vuoden mittaisen tulokassopimuksen hyökkääjä Ryan Donaton kanssa.
Harvardin yliopiston riveissä tällä kaudella pelannut Donato edusti USA:n maajoukkuetta Etelä-Korean talviolympialaisissa. Hän oli olympiaturnauksen maalipörssin jaettu ykkönen viidellä osumallaan.
Bruinsin kesällä 2014 toisella kierroksella (56.) varattu 21-vuotias hyökkääjä on The Providence Journalin toimittajan Mark Divverin mukaan Bruinsin kokoonpanossa jo maanantai-illasta lähtien. Vielä ei ole varmaa pääseekö nuorukainen kuitenkaan pelaamaan tiistain vastaisena yönä Suomen aikaan pelattavassa Columbus Blue Jackets -ottelussa.
Toista vuottaan yliopistosarjassa pelannut Donato on tehnyt tällä kaudella NCAA:ssa 29 peliin huimat 26 maalia ja 43 tehopistettä. NHL-kutsun myötä Donato ei voi enää jatkaa peliuraansa NCAA:ssa, eikä häntä voi lähettää enää loppukaudeksi AHL:n pudotuspeleihin.
Uskomatonta kuvaa Donaton motivaatiosta kertoo se, että hän jatkaa opiskeluaan maailman parhaaksi arvostetussa Harvardin koulussa, vaikka hän samaan aikaan kiekkoilee NHL:ssä.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Jokereiden otteluohjelma on julkaistu – nämä ottelut pelataan Helsingin jäähallissa
- Lähde: NHL-maalitykin kauppaaminen lähestyy – näihin seuroihin hän voisi siirtyä
- Kova ratkaisu! NHL-tähti on jättänyt siirtopyynnön – ei suostu edes yksivuotiseen sopimukseen
- Chicago sorvasi 8 miljoonan jatkosopimuksen ykköspistemiehensä kanssa
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!
- Entinen NHL-pelaaja floppasi HIFK:ssa – uusi seura selvillä!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus paljastui flopiksi – löysi nyt uuden seuran!
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- NHL-tähdet kertovat, ketkä ovat sarjan parhaat hiillostajat: ”Menee henkilökohtaisuuksiin, se sattuu”
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- Superlupaus Connor Bedard kertoo mielipiteensä Chicagosta: ”Jos he valitsevat minut…”
- NHL:ssä jysähti jättidiili – yli 60 miljoonaa dollaria!
- Kova ratkaisu! NHL-tähti on jättänyt siirtopyynnön – ei suostu edes yksivuotiseen sopimukseen
- Tshekkijärkäle ei kelvannut Mestikseen – pelaa nyt Stanley Cup -finaaleissa
- IS: Jori Lehterä loikkasi Tapparasta HIFK:n riveihin – kertoo nyt miksi: ”Se oli siinä”
- Ura Ruotsissa saa jatkoa – Liigasta tuttu suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus paljastui flopiksi – löysi nyt uuden seuran!