Mestis-joukkueelle kova kaappaus: Nappasi luotsin Liigasta – siirto miellytti myös Jokereita

KHL:ssä kauden 2017-18 urakkansa viime viikonloppuna päättänyt Jokerit tiedotti nettisivuillaan tiistaina, että Simo Mälkiä palaa Mestiksessä pelaavan Kiekko-Vantaan päävalmentajaksi.
Jokereiden yhteistyöseuran apuvalmentajina toimivat sivuston jutun mukaan kaksinkertainen MM-mitalisti Tony Virta sekä Mikko Strömberg. Kolmikon sopimukset kattavat kauden 2018-19.
KHL-joukkue Jokerit ja Mestiksessä tällä kaudella puolivälieriin asti yltänyt Kiekko-Vantaa aloittivat virallisen yhteistyön viime keväänä 2+1-vuotisella sopimuksella. Pelaaja- ja valmentajayhteistyötä tiivistettiin niin edustus- kuin junioripuolella ja kokemukset ovat olleet hyviä. Sitä painottivat sivuilla niin Jari Kurri kuin Kai Sointukin.
– Olemme tyytyväisiä siihen, miten saimme yhteistyön käyntiin viime kaudella. Nyt tarkoitus on kehittää toimintaa eteenpäin, ja sen tärkein osa on laadukkaan päivittäisen urheilutoiminnan takaaminen Kiekko-Vantaan organisaatiossa, mietti Jokereiden GM Kurri.
– Olemme iloisia, että kasaan on saatu valmennustiimi, jossa tekijät haluavat intohimoisesti kehittää pelaajia ja itseään sekä omaavat vankan pelaajataustan. On koko Suomi-kiekon kannalta tärkeää nähdä Mestis isona voimavarana, jonka kehittämisessä Jokerit haluaa olla mukana, Kurri lisäsi.
Myös Kiekko-Vantaassa Mälkiän paluu miellytti.
– Toivotamme Simon ilolla takaisin Kiekko-Vantaan päävalmentajaksi, ja tavoitteena on jatkaa siitä, mihin vuosi sitten (Mestiksen hopea) jäimme. Koossa on vahva tiimi, johon olemme saaneet nyt mukaan myös tärkeäksi palaseksi maalivahtivalmentajan tulevaksi kaudeksi, Kiekko-Vantaan toimitusjohtaja Sointu sanoi.
Mälkiä on pelaajaurallaan voittanut mm. Mestiksen mestaruuden ja hopeaa, tällä kaudella Liigan KooKoossa apuvalmentaja toiminut Mälkiä on luotsina puolestaan saavuttanut Mestiksen hopeaa viime keväänä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa