Tanskassa ensimmäistä kertaa järjestettäviin jääkiekon MM-kisoihin on aikaa enää kuusi viikkoa ja kisahuuma alkaa jo nousemaan tasaiseen tahtiin.

Tanskalainen electropop-yhtye Carpark North julkaisi viikonloppuna MM-kisojen virallisen kisabiisin, jota tullaan varmasti kuulemaan paljon turnauksen aikana. Kappaleen nimi on Heroes eli suomennettuna ”sankarit”.

Kappaleelta löytyy myös vahvaa suomalaisedustusta, kun oman osuutensa siinä laulaa Sunrise Avenuen solisti Samu Haber.

Kuuntele kappale ylhäällä olevasta YouTube-linkistä tai sitten klikkaamalla tästä.