JYPille surkeita uutisia veitsi kurkulla -ottelun alla: Paras pistemies sivussa, ykkösvahti penkillä
Kuva: Juha Tamminen
Jyväskylän JYP koki monella tapaa kovia eilen pelatussa viidennessä puolivälieräottelussa.
Joukkue hukkasi käsittämättömästi 5–0- ja 6–2-johdon ja hävisi HIFK:lle jatkoajalla maalein 6–7.
Kun voitto vaikutti ottelun puolivälissä 6–2-tilanteessa jo lähes varmalta, JYP löysäsi puolivahingossa jalkaa kaasulta ja suorastaan pyysi HIFK:n mukaan voittotaisteluun. Osansa tappiosta saa ottaa piikkiinsä myös epävarmasti torjunut maalivahti Juho Olkinuora.
Moni odotteli eilen Hippoksella, että JYPin päävalmentaja Marko Virtanen olisi vaihtanut viimeistään kolmanteen erään maalille Eetu Laurikaisen. Virtanen on kuitenkin päätynyt tähän ratkaisuun vasta tänään Helsingissä pelattavan kuudennen ottelun alla.
Ikään kuin tappiossa ei olisi ollut tarpeeksi sulattamista, JYP menetti myös pudotuspelien parhaan pistemiehensä Jani Tuppuraisen sairastuvalle. Tuppurainen loukkaantui ottelun kolmennessa erässä, kun HIFK:n puolustaja Saku Salmela nappasi taklaustilanteessa Tuppuraisen niskasta kiinni ja pamautti tämän pään voimalla pleksiin.
Tuppurainen pelasi ottelun loppuun, muttei pysty pelaamaan tänään. Tuppurainen on kasannut pudotuspeleissä tehot 0+7. Hänen tilallaan pelaa tänään Henri Kanninen.
Salmela puolestaan odottaa kurinpitäjien päätöstä kolttosestaan eikä ole illan ottelun kokoonpanossa. Hänet korvaa Miikhali Teppo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia