IL: Leijonista tuttu suomalaistähti jättää Tapparan – lähtee tavoittelemaan NHL-paikkaa!

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Iltalehden tietojen mukaan Tapparan tähtipakki Niko Mikkola jättää Liigan tämän kauden päätteeksi ja lähtee tavoittelemaan paikkaa St. Louis Bluesin NHL-organisaatiosta.

196-senttinen ja 90-kiloinen Mikkola pelasi tällä kaudella 50 ottelua tehopistein 2+9=11. 21-vuotiaan pakkijärkäleen tehotilasto oli +11.

Mikkola on Bluesin vuoden 2015 viidennen kierroksen 127. varaus. Hän oli tämän kauden alussa Bluesin harjoitusleirillä, mutta hänelle ei auennut lopulta paikkaa varsinaisesta NHL-kokoonpanosta.

Mikkola on pelannut viimeisen kahden kauden aikana yhteensä 11 ottelua Leijonien maajoukkueessa. Hän oli myös mukana MM-kultaa vuonna 2016 voittaneessa U-20 maajoukkueessa.

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!