Farmiin juuttunut hyökkääjä turhautui ja antoi palaa – GM vastasi väitteisiin
New York Islanders varasi kesän 2014 varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella Josh Ho-Sangin. Hänestä arveltiin tulevan huippupelaaja, joka kantaisi suurta vastuuta Islandersin tulevaisuudesta.
Tällä kaudella siitä ei ole näkynyt merkkejä. Hänen kausi on kulunut pääasiassa AHL-seura Bridgeport Sound Tigersin joukkueessa, eikä kutsua NHL-kehiin ole kuulunut.
Ho-Sang purki turhautumistaan The Athleticin haastattelussa.
– Rakastan niitä (Islanders-pelaajia) tyyppejä, haluan tehdä sen selväksi, Ho-Sang teroitti heti kärkeen.
– Tiedän heidän tekevän kovasti töitä. Mutta minut lähetettiin farmiin puolustuksen takia ja kuinka paljon he ovat päästäneet maaleja?
Vastaus on karu: New York Islanders on päästänyt eniten maaleja koko liigassa. Eittämättä kyseessä on yksi suuri syy, miksi Islanders jää ulos pudotuspeleistä tänä vuonna.
– En usko sen olevan minun syy. He maalailivat sen minun syyksi vuoden alussa ja en pitänyt siitä, Ho-Sang laukoi.
– Minulla on pelaamisessa asioita, joita pitää parantaa. Pelaamiseni on kaukana täydellisestä. Se voi kehittyä jatkuvasti. Mutta mielestäni useat asiat olivat tarpeettomia, erityisesti sen suhteen, että kuinka paljon siimaa tietyt ihmiset saivat. Ymmärrän, että minulla on historiaa ja se saattaa vaikuttaa. En tiedä. Mutta se on turhauttavaa.
Islandersin GM, pitkän NHL-uran aikanaan tehnyt Garth Snow vastasi väitteisiin tyynesti.
– Joshin täytyy oppia olemaan luotettava myös jään ulkopuolella. Hän vastaa itsestään kuten muut tässä organisaatiossa ja siksi hän on Bridgeportissa, Snow kuvaili.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SaiPan kokoonpanossa iso muutos – supertähti ulkona!
- Kanadalaisjärkäle lähti Lukosta – uusi osoite selvisi
- Lähde: Valtteri Puustisen uusi seura selvillä!
- Huippu-uutinen! Suomalaislupaus kutsuttiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus: testisopimus AHL-seuran kanssa
- IL: Niko Huuhtanen palaa Liigaan!
- Leijonien MM-valmistautuminen alkaa – leiriryhmä julki
- Sport löi tiskiin huippuhankinnan – Haaviin tehomies Ruotsista
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!