Yksi Suomen kaikkien aikojen kiekkolegendoista ei päässyt koskaan olympialaisiin – ”Osuin vähän välikköön”
Kuva: Ilari Isotalo
Yksi suomalaisen jääkiekon suurimmista legendoista, Pekka ”Rocky” Rautakallio, edusti Leijonia kuudesti MM-kilpailuissa vuosina 1972–83 sekä kahdessa Kanada Cupissa (1976 ja 1981).
Rautakallio, 64, ei kuitenkaan koskaan päässyt osallistumaan olympialaisiin. Miksi?
– Tätä mietin itsekin tuossa pari päivää sitten. En ollut vielä maajoukkueessa mukana 1970-luvun alussa. Sitten seuraavassa vaiheessa tulivat tietyt ammattilaissäännöt ja ne taas estivät minun pelaamiseni olympialaisissa WHA:ssa pelaamisen seurauksena. Kun säännöt muuttuivat taas, minun aikani oli ohi. Osuin vähän tiettyyn välikköön, Rautakallio kertoo.
– Muuten onkin paljon muistoja maajoukkuepelaamisesta. Ajat ovat kyllä muuttuneet: minun aikanani tuli yleensä ensin vastaan Neuvostoliitto ja sitten Tshekkoslovakia. Kolmantena pelinä tuli Ruotsi. Ja oikeastaan vasta sitten meidän kisamme alkoivat. No, joskus voitimme Ruotsin ja oli sitten positiivista lähteä pelaamaan Itä-Saksaa, Länsi-Saksaa ja Puolaa sekä muita vastaan. Nyt tilanne on aivan toinen, ja hyvä niin.
Mitä nostaisit esiin Suomen toistaiseksi kovimmasta ottelusta, Ruotsin kohtaamisesta?
– Minua on miellyttänyt se, ettei Suomi enää viljele viivelähtöjä samalla tavalla kuin jokin aika sitten. Sitä kautta pelaaminen näyttää luonnolliselta, kun pyritään pelaamaan nopeammin. Ruotsin pelaaminen ei aiheuttanut yllätyksiä: Ruotsi pelasi niin kuin Ruotsissa pelataan – ylöspäin. He ovat hyviä siinä omassa jutussaan.
Nyt ei enää pisteitä lasketa, vaan homma on kerrasta poikki. Miten arvioit tulevan tiistain ottelun Etelä-Koreaa vastaan?
– Tietyt avainasiat ovat kunnossa: ylivoimapeli, samoin alivoimapeli. Myös maalivahtipelin merkitys korostuu, kun kaikki ratkaistaan yhdessä ottelussa. Yksi yhtä vastaan -tilanteissa pitää onnistua hyvin, kun mitaleista pelataan. Etelä-Korea on vain maan nimen puolesta eksoottinen vastustaja: valtaosa joukkueesta taitaa olla Pohjois-Amerikasta, kahden passin miehiä. Enemmänkin taitaa olla niin, että joukossa on muutama korealainenkin…
– Näissä peleissä yhden maalin ja jopa yhden vaihdon merkitys korostuu. Tästä on Suomella täysi
tietoisuus enkä epäile, etteikö joukkue hoida tietään jatkoon, Rautakallio sanoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura