Tarvitseeko leijonakonkarien ojentaa nuorempia? Sami Lepistöltä huikeaa suitsutusta Miro Heiskaselle
Kuva: Ilari Isotalo
Tunnelma olympialaisiin nimettyjen suomalaispelaajien ja taustahenkilöiden keskuudessa on rento ja avoin, kun Leijonat antavat viimeisiä kommentteja kotimaan kamaralla ennen matkaa kohti Pyeongchangia. Helsinkiläishotellin aulassa käy kuhina, osa pelaajista kantaa tiukasti pakattuja tavaroitaan, osa nauttii kahvia ja suolaista haastatteluiden ohessa.
Joukkue, jonka konkarit ovat 36-vuotiaat Lasse Kukkonen ja Mika Pyörälä sekä kuopukset 18-vuotiaat Miro Heiskanen ja Eeli Tolvanen, on valmiina matkaan kohti Etelä-Koreaa.
Vaikka vanhimman ja nuorimman ikäero on hurjat 18 vuotta, ei Jokerien puolustaja Sami Lepistön, 33, mukaan nuorempia ole tarvinnut ojentaa ennen suuren turnauksen alkua. Eikä ihme, sillä fiksun oloiset Heiskanen ja Jokereille 17 maalia KHL:ssä iskenyt Tolvanen näyttävät pärjäävän mediatilaisuudessa siinä missä kokeneemmatkin.
Suomen joukkueessa on 13 vähintään kolmekymppistä pelaajaa ja 12 tätä nuorempaa. Mainitut helsinkiläistähdet täydentävät mielenkiintoista joukkuetta loistavasti – ovathan pelilliset otteet sen näyttäneet.
– Ei noita ole tarvinnut ojentaa. Aika eri puusta veistetty kuin itse tuossa iässä, kaksinkertainen olympiapronssimitalisti tuumi SuomiKiekon haastattelussa tiistaina.– Ei noita ole tarvinnut ojentaa. Aika eri puusta veistetty kuin itse tuossa iässä, kaksinkertainen olympiapronssimitalisti tuumi SuomiKiekon haastattelussa tiistaina. Vaikka Lepistö ja Liigassa pisteet 11+8 iskenyt Heiskanen pelaavat eri sarjaa, on kollegan tekeminen vakuuttanut Lepistön. – Kaveri pelaa niin hyvällä itseluottamuksella ja fiksusti, Eeliä tietysti nähnyt enemmän kuin Miroa. Mutta mitä Mirosta saanut kokemusta, niin tosi kypsä kaveri jäällä ja jään ulkopuolella, puolustaja kehaisi.
Reissussa lähes kuukauden päivät
Pitkälle matkalle Suomi lähtee keskiviikkona. Jos Leijonat finaaliin asti rynnii, venyy matka lähelle helmikuun loppua. Mikä matkassa korostuu? – Varmaan aikaero. Se on niin iso monille, (Juha) Metsolalle se ei taida olla niin iso. – Lätkää pelataan ja jää on aika sama joka puolella. Paikkana tietysti vähän erilainen, rauhallisen oloinen Lepistö mietti. Lätkää pelataan, mutta ilman NHL-tähtiä. Lepistön mukaan lataamisessa tai muussa vastaavassa ei ongelmia ole. Hän itseasiassa löysi supertähtien puuttumisesta hyvänkin puolen.– Meidän tavoitteet – ei ole väliä ketä on vastassa.– Ei mitään ongelmaa sen suhteen. Meidän joukkue ja meidän tavoitteet – ei ole väliä ketä on vastassa, Lepistö vannottaa ja päätti haastattelun huomauttaen, että nyt olympiaturnaus on paljon tasaisempi kuin aikoihin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n