Suomi otteluruuhkassa olympialaisissa – Lasse Kukkoselta lupaava kommentti ennen kuolemanpeliä!
Jääkiekon miesten olympiaturnaus on siinä pisteessä, että keskiviikkona ohjelmassa on pudotuspelien toinen kierros, eli puolivälierät. Suomi aloitti pudotuspelirupeamansa aiemmin kuin esimerkiksi neljä vuotta sitten Sotsissa, kun se joutui alkulohkojen heikohkon menestyksen jälkeen hakemaan vauhtia avauskierrokselta.
Vaikka Leijonilla on alla ennen keskiviikkoa neljä peliä ja puolivälierien vastustaja Kanadalla vain kolme, ei Suomen leirissä ole tietoakaan väsymyksestä. Tiivistahtisessa turnauksessa potkua pitää riittää.
– Kyllä sitä bensaa tässä vaiheessa on kaikilla. Tankit ovat täynnä, Lasse Kukkonen vakuutteli haastattelussamme Etelä-Korea -pelin tauottua.
Suomi on tiiviissä turnauksessa otteluruuhkassa, kun kahteen päivään tulee kaksi kuolemanpeliä. Kanadan edellinen koitos on puolestaan alkulohkon Etelä-Korea -mittelö sunnuntailta.
Haastava alku pudotuspeleille
Suomi ei avauskierroksen ottelusta helpolla selvinnyt. Kolmen maalin tappioaseman ainoastaan yhteen kutistanut isäntämaa piinasi Leijonia miehekkäästi aina pitkälle päätöserään asti. – Tiukka peli, kuten kaikki pelit ovat tässä vaiheessa. Tiedettiin, että tulee kova joukkue, jolla on kova kotiyleisön tuki takana. Hieno fiilis oli pelata. Hienoa, että kotiyleisö antaa noin paljon energiaa, jota saa molemmat joukkueet, puolustaja fiilisteli viitaten tiistaina pelattuun 5-2-voitto-otteluun. – Hyvä taistelu meiltä. Saatiin tehtyä ne maalit paikoistamme ja saatiin tapettua niiden momentum pois. Suomen pitää taistella myös keskiviikkona. Se yrittää kammeta Kanadan ulos olympiakaukaloista kello 14.10 alkavassa puolivälierässä. Haastattelija: Otto Palojärvi, GangneungLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!