SaiPa pilasi Kärppien juhlat – painajaismainen päätöserä käänsi pelin lappeenrantalaisille
Kuva: Juha Tamminen
Lauantai-illan kiekkokierroksella Oulun Kärpät tarvitsi voiton SaiPasta, jotta se olisi varmistanut Liigan runkosarjan voiton. Päätöserän painajaismainen hetki pilasi oululaisten juhlat, ja SaiPa vei voiton lopulta voittomaalikilpailussa.
Kärpät johti päätöserään lähdettäessä maalein 2-0, mutta SaiPa onnistui kääntämään pelin 2-3:een, kun Topi Nättinen, Curtis Hamilton ja Cody Kunyk tekivät maalit reilun viiden minuutin ajanjaksolla.
Ensi kesän NHL-varaustilaisuuden oletettu suomalainen kärkimi Rasmus Kupari onnistui tasoittamaan ottelun, kun peliä oli neljä minuuttia jäljellä. Ottelussa siirryttiin lopulta voittomaalikilpailuun asti, jossa SaiPan Lasse Lappalainen oli ainoa onnistuja.
Kärpät sai tappiosta yhden sarjapisteen. Ero toisena olevaan TPS:ään on nyt 15 pistettä, joten turkulaisilla on vielä teoreettinen mahdollisuus nousta rinnalle, kun heillä on viisi ottelua pelaamatta. Tasatulos vaatisi TPS:ltä täydellistä loppukiriä ja Kärpiltä pisteetöntä putkea.
Liiga siirtyi illan otteluiden myötä reilun viikon mittaiselle olympiatauolle. Kärpät jahtaa runkosarjan voittoa seuraavan kerran Kouvolassa 27. helmikuuta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä Leijonien kentälliset lauantain Sveitsi-otteluun
- NHL-seura kiinnitti tähtihyökkääjänsä – iso jatkosopimus kouraan
- Leijonista ikäviä loukkaantumisuutisia – kaksi pelaajaa ulos
- 19 vuoden odotus on päättynyt – Buffalo Sabres teki kovan tempun NHL:ssä!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!