Kirves kaivoon? Liigan kriisiseuran kovalla menetyksellä suuri merkitys – katseet jo nyt ensi kaudessa!

Liigassa jumbosijaa miehittävä ja pudotuspeleistä mitä suuremmalla todennäköisyydellä ulos jäävä Vaasan Sport menetti kultakypäränsä Markus Nenosen kärkijoukkueisiin kuuluvaan Tampereen Tapparaan viikonloppuna.
Sport on 17 pinnaa perässä viimeistä jatkajan paikkaa, ja nyt vaasalaisilla otteluita on jäljellä kymmenen. Vaikka jaossa on siis jopa 30 pinnaa, jäänevät kotkapaidat ulos kevään isoista peleistä.
Nenosen kauppa oli yksi niistä liikkeistä, joilla joukkue miettii jo ensi kautta. Vaikka tätä sesonkia on vielä runkosarjan osalta jäljellä, voi kommenteista päätellä sen, että kirves on jollain tavalla jo kaivossa pudotuspelien suhteen.
– Taloudellinen hyöty oli yksi syy ja näin ollen varmistamme myös ensi kauden rakennustyötä. Kiitämme Markusta hänen panoksestaan seuramme hyväksi ja toivotamme hänelle onnea jatkoon, urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä painotti seuran nettisivuilla.
Myös toimitusjohtaja Tomas Kurtén sanoi, että tulevan kauden kannalta ratkaisu oli järkevä, vaikkakin valitettava.
– Urheilullinen menestys tällä kaudella ei ole tavoitellun mukainen. Minimitavoite oli, että taistelemme pudotuspelipaikasta aina viimeiseen runkosarjaotteluun saakka. Haaveet pudotuspeleistä menivät liian aikaisessa vaiheessa, ja tästä syystä ottelutapahtumien tuotot tulevat jäämään budjetoidusta.
– Olemme kauden aikana tehneet pelaajasiirtoja kokonaisuutta silmällä pitäen ja loppukauden osaltakin tullaan arvioimaan mahdollisia lisäsiirtoja tapauskohtaisesti.
Vaikka vaasalaisten kausi päättynee jo maaliskuun alkupuolella, uskoo toimitusjohtaja siihen, että ympärillä olevilta ihmisiltä löytyy ymmärrystä vaikeassa tilanteessa.
– Uskomme, että sekä Sportin kannattajat, että yhteistyökumppanit ymmärtävät tilanteen ja haluavat nähdä mahdollisimman iskukykyisen joukkueen kaudella 2018-2019. Edellä mainitut toimenpiteet edesauttavat merkittävästi tulevan kauden joukkueenrakentamista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!