Viime yön NHL-kierroksella Dallas Stars oli tyly isäntä Minnesota Wildille, kun tähtipaidat ottivat kaksi sarjapistettä murskaavin 6-1 lukemin. Kotijoukkueen maalilla torjunut Kari Lehtonen kuului ottelun suurimpiin tähtiin.

Suomalaisvahti torjui ottelussa yhteensä 30 kertaa, mutta joutui antautumaan ottelun kolmannessa erässä Jason Zuckerin laukaukselle.

Dallas on antanut kuluneella kaudella enemmän vastuuta joukkueen toiselle maalivahdille Ben Bishopille, mutta Lehtonen ei ole antanut sen häiritä. Hyvät suoritukset maalilla antavat joukkueen pelaajille ja valmentajille syytä hymyyn.

– Olemme onnekkaita, että meillä on kaksi erinomaista maalivahtia. Tässä sarjassa tarvitaan kaksi voittavaa maalivahtia menestymiseen. Lehtonen ajattelee kuin ykkösvahti ja toimii kuin ykkösvahti, joukkueen päävalmentaja Ken Hitchcock kertoi ottelun jälkeen pressitilaisuudessa.

– Meillä ei ole varamaalivahtia. Meillä on kaksi todella hyvää ykkösvahtia. Se auttaa myös meitä kenttäpelaajia, kun tiedämme, että maalissa pelaa aina taitava torjuja, Minnesotaa vastaan maalin tehnyt Stephen Jonhs kuvaili.

Yön voitto oli tärkeä Dallasille, joka on vaikean alkukauden jälkeen noussut läntisen konferenssin viidennelle sijalle.