JYP hälytti otteluruuhkan keskellä apuvoimia – kokemusta yli 500:sta Mestis-ottelusta
Liigaseura JYP on kutsunut torstaina apuvoimia maan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Mestiksestä.
JYP kutsui Kalle Saramäen Savonlinnan SapKosta ja vapaana agenttina olleen Jussi Nättisen Jyväskylään. Saramäen laina on seuran tiedotteen mukaan muutaman päivän mittainen.
Saramäki ei ole uusi tuttavuus JYP-yleisölle, sillä häneltä löytyy kaksi liigaottelua kaudelta 2015-2016. Debyytti edustusjoukkueessa oli onnistunut, sillä hän teki maalin ensimmäisen vaihdon aikana. SapKon ja entinen JYP Akatemian pelaaja on pelannut Mestistä yhteensä 216 ottelua.
Nättinen palasi viikko sitten Saksasta, jossa hän purki pelaajasopimuksensa Starbulls Rosenheimin kanssa. Yli 300-ottelua Mestiksessä pelannut Nättinen debytoi Liigassa nyt 30-vuotiaana. Viimeksi hän pelasi Mestistä Kokkolan Hermeksessä, missä hän vietti kaksi kautta.
Uusien pelaajien hankkiminen on todennäköisesti keino lepuuttaa joukkueen tärkeitä pelaajia rajun otteluruuhkan keskellä. JYP pelaa tällä viikolla neljä liigaottelua, joista kaksi on vieraissa.
Lisäksi JYPin kuuluisi olla kauden parhaimmassa iskussa ensi tiistaina pelattavassa CHL-finaalissa, jossa vastustaja on kivenkova Växjö. Ruotsalaisvastus johtaa ylivoimaisesti Ruotsin pääsarjaa SHL:ää, joten väsymykselle ei ole JYP-pelaajilla sijaa.
JYPin tilannetta ei helpota fakta, että finaali tullaan pelaamaan Ruotsissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti