Joukkuetoveri vaatii suomalaiselle NHL-supertähdelle himoittua palkintoa – ”Hän on ollut ilmiömäinen”
Nashville Predatorsin suomalaisvahti Pekka Rinne jatkoi viime yön NHL-kierroksella voittoputkeaan peräti kahdeksan ottelun mittaiseksi, kun Predators otti jatkoajan jälkeen 5-4-voiton New York Islandersista.
Rinne aloitti ottelun todella nihkeästi, kun Islanders pyssytti peräti neljä maalia toisen erän alkuun mennessä. 35-vuotias tähtivahti kokosi kuitenkin itsensä surkean alun jälkeen ja pelasi loput kamppailusta aivan hurmoksessa.
Rinne piti ottelun loput 40 minuuttia maalinsa puhtaana, kun Predators teki huikean nousun 2-4-tappioasemasta voittoon. Yhteensä torjuntoja hänelle kertyi pelissä 24.
Rinteen joukkuetoveri Ryan Johansen yltyi kehumaan kiven kovaa ykkösvahtiaan pelin jälkeen.
– Me olimme Pekalle yhden tuollaisen pelin velkaa. Hän on vahtinut selustaamme koko vuoden ja hän on ollut ilmiömäinen, Johansen kehaisi Predatorsin verkkosivujen toimittajan Brooks Brattenin mukaan.
Johansen latasi seuraavaksi melkoisen kovan väitteen Rinteestä.
– Minun mielestäni, hän on ehdottomasti antanut itselleen mahdollisuuden voittaa Vezina-palkinnon (NHL-kauden paras maalivahti), kanadalaistähti vakuuttaa.
Johansen ei ole ollenkaan hakuteillä väitteensä kanssa, koska tilastollisesti Rinne on ollut NHL-vahtien kärkiluokkaa.
Rinne on 27 voitollaan NHL:n voittotilaston jaetulla toisella sijalla sekä torjuntaprosenttitilaston kolmantena, kun hänen torjuntaprosentti on 92,6 (yli 25 ottelua pelanneet). Hän on myös päästettyjen maalien keskiarvotilastossa viidentenä (2,32) sekä nollapelitilaston jaetulla toisella sijalla (5).
Katso alta Rinteen älytön pelastus viime yöltä:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan