Jenkkimedia ylistää Eeli Tolvasta – maalitykki halutaan nähdä NHL:ssä jo tällä kaudella
Olympialaiset hurjalla pistetahdilla aloittanut Eeli Tolvanen jäi Ruotsia vastaan sunnuntaina kirvelevällä tavalla ilman tehoja, sillä varsinkin ottelun loppuhetkillä maalitykillä oli paikat tuoda Leijonat tasoihin.
Tällä kertaa maalit jäivät tekemättä ja Tre Kronor korjasi 3-1-voiton Suomesta.
Tolvasen ällistyttävät otteet turnauksessa ovat keränneet kuitenkin huomiota Yhdysvalloissa asti.
USA Today keräsi artikkeliinsa ne olympialaisista ne pelaajat, joilla on mahdollisuudet hypätä seuraavaksi NHL-kaukaloihin.
Heti ensimmäisenä listalle on nostettu ensimmäisellä kierroksella Nashville Predatorsiin varattu Tolvanen.
– Tehtyään kolme maalia ja kuusi tehopistettä ensimmäisessä kahdessa ottelussa, Tolvanen luo lisää uskoa sille ajatukselle, että Predators kiinnittää hänet joukkueeseen ajoissa pudotuspelejä varten, lehti kirjoittaa.
Tolvasella on vielä kevään aikana mahdollisuus siirtyä Predatorsiin loppukaudeksi, jos Jokereiden kausi päättyy aikaisessa vaiheessa.
KHL:n pudotuspelit alkavat maaliskuun alussa, kun taas NHL:n pudotuspelit starttaavat vasta huhtikuun 11. päivä.
Nashville Predatorsin GM David Poile on jo aikaisemmin kauden aikana sanonut, että Tolvanen saatetaan nähdä NHL:ssä vielä tällä kaudella, jos siihen tulee mahdollisuus.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden