HIFK:n nuori tulokaspuolustaja jäänyt Miro Heiskasen varjoon – keltanokalla hämmentävän kovat tilastot!
Miro Heiskanen on luonnollisesti HIFK:n ylivoimaisesti seuratuin pelaaja tällä kaudella.
Heiskasen lisäksi helsinkiläisten puolustuksessa yllättävänkin isoihin rooleihin ovat nousseet myös kovat maalimäärät takonut Oliwer Kaski sekä seuran oma kasvatti Elias Ulander.
Ulander on pelannut loistavan kauden. Vasta 20-vuotias tulokaspuolustaja ei ole tehopisteillä mässäillyt, mutta omalla puolustusalueella kiekollinen puolustaja on hoitanut tonttinsa hämmentävänkin hyvin.
Viime kaudella Nuorten SM-liigan parhaaksi puolustajaksi valittu Ulander ei erotu fysiikalla, mutta tästä huolimatta hän on ollut 29 pelaamassaan ottelussa vain kaksi kertaa jäällä, kun HIFK:lle on tehty maali tasakentällisin.
Nuorukaisen plus-miinus-saldo näyttääkin komeaa lukemaa +11, mikä on HIFK:n joukkueen neljänneksi paras lukema sekä puolustajista toiseksi paras Heiskasen (+13) jälkeen.
Ulander solmi HIFK:n kanssa peräti kolmen vuoden mittaisen sopimuksen viime keväänä.
Kunhan viime kaudella Nuorten SM-liigassa eniten teho- sekä syöttöpisteitä kerännyt Ulander saa varmuutta kiekolliseen pelaamiseen myös Liigassa, on HIFK:lla käsissään erittäin potentiaalinen tähtipuolustaja tuleville kausille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa