Ex-leijonaluotsi puhuu kokemuksesta: ”Pettymys oli Kanadalle kovempi – Tshekki vie pronssia”
Leijonien monivuotinen päävalmentaja Hannu Aravirta ehti kokea Suomen penkin takana useasti, miltä arvoturnauksen välierän voittaminen tai häviäminen tuntuu.
Naganon olympialaisissa 1998 ja Pietarin MM-kisoissa Aravirran luotsaama Suomi joutui pettymään välierissä, mutta klaarasi pronssiottelusta himmeimmät mitalit kotiin.
Aravirta onkin oikea mies arvioimaan iltapäivällä pelattavan olympiaturnauksen pronssiottelun asetelmia.
Tshekki ja Kanada pelaavat tänään olympiapronssista. Tämä peli tulee tietysti välierien jälkeen nopeasti eteen, mutta kummalle vaaka mielestäsi kallistuu?
– Paperilla joukkueet ovat mielestäni suhteellisen tasaiset. Tshekki pelaa nykyään huomattavasti kontaktipitoisempaa jääkiekkoa kuin he pelasivat vielä esimerkiksi viisi vuotta sitten. He olivat hyviä Venäjää vastaan, vaikka hävisivät, Aravirta alustaa.
– Tämä on kuitenkin häviäjien peli, ja se kumpi enemmän innostuu, voittaa. Yleisesti pronssipeli alkaa siitä, kun tulee ensimmäinen maali. Harvoin pronssipeleistä syntyy suuria tarinoita. Olympiamitali olisi kuitenkin otettavissa, niin varmasti se molempia kiinnostaa. Ei motivaatiosta pitäisi olla puutetta, Aravirta arvelee.
Aravirta suostuu kuitenkin arvioimaan ottelun ennakkoasetelmia henkisestä näkökulmasta.
– Mitä elekielestä päättelin, niin Kanada oli selvästi kultaisella mielellä välierissä. Heille pettymys oli todennäköisesti kovempi kuin tshekkiläisille. Se voi vaikuttaa jotenkin voimasuhteisiin, Aravirta uskoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä