Olympialaisissa on käytetty tänä talvena ensimmäistä kertaa ns. älykiekkoja. Ne keräävät monipuolista dataa pelaajien liikkeestä ja muista asioista.

Älyteknologia kertoi esimerkiksi sen, että ottelussa Norjaa vastaan kapteeni Lasse Kukkosella oli vain viisi spurttia. Petri Kontiolan vastaava lukema oli 46.

– Katselimme tilastoja ja keskinopeuksia. Heitimme läppää joistakin pelaajista, myönsi Oskar Osala uutistoimisto Associated Pressin jutussa.

– Miten voi tehdä 46 spurttia ottelussa? Se tuntuu naurettavalta määrältä.

Sitä ei Metallurg Magnitogorskin hyökkääjä osannut arvioida, että mikä lasketaan spurtiksi.

Älyteknologia on ollut esimerkiksi jalkapallossa ja koripallossa arkipäivää jo pitkään. Kansainvälisen Jääkiekkoliiton pääsihteeri Horst Lichtner uskoo teknologian kehittyvän jääkiekkoon soveltuvaksi niin nopeasti, että siitä tulee luonnollinen osa ottelua lähitulevaisuudessa.

– Etsimme vielä oikeaa ratkaisua, mutta teknologia kehittyy todella nopeasti. Ehkä kahdessa vuodessa. Se tulee tapahtumaan nopeasti.

Entinen NHL-puolustaja James Wisniewski, joka edustaa kisoissa Yhdysvaltoja, ei ollut yhtä innostunut kehityksestä kuin Osala ja Lichtner.

– Siitä on vain haittaa. Niissä tiedoissa ei ole mitään, jota pelaajat voivat käyttää. Kyse ei ole siitä, että tekisit enemmän rahaa tai saisit pidemmän sopimuksen koska liikut pidemmän matkan tai et liiku, Wisniewski manasi.

– Tämä vain satuttaa sinua. Olen ollut kahdeksasta yhdeksään vuotta NHLPA:n (NHL:n pelaajayhdistys) edustaja ja en usko, että pelaajayhdistys antaa tämän mennä läpi. Se on pelkkää negatiivista.