Voitto hymyilytti Jalosta – erityisesti tapa jolla voitto tuli: ”Iloinen yllätys”
Kuva: Avangard Omsk
5-4-voitto vieraskentällä Ufasta oli Jokereiden päävalmentajan Jukka Jalosen mieleen. Loppua kohden hurjasti parantanut Jokerit pelasikin näyttävän ottelun. Jalonen povasi illan ottelun olleen hyvää viihdettä katsojille.
– Katsojien silmään se varmaan oli näyttävää, kun tuli paljon maaleja ja oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tai ainakin tilanteita oli.
Alussa Jokerit oli kuitenkin pahasti vihreäpaitaisten isäntien mankelissa. Tämän myönsi myös Jalonen.
– Oltiin tänään vähän väsyneitä ja sen näki varsinkin ottelun alkupuolella. Varsinkin henkisesti tuntui, ettei saatu sellaista latausta päälle ja peli oli aneemista.
– Kolmas erä oli ihan ok ja jatkoaika oli meidän hallintaa.
Jokerit on tällä kaudella hävinnyt valtaosan peleistä, jotka ovat menneet jatkoajalle tai voittomaalikisaan. Ryan Zapolskin torjunnat sekä Brian O’Neillin, Olli Palolan ja Steve Mosesin maalit takasivat harvinaisen ja makean voiton vieraskiertueen päätöspelistä.
Jalonen oli innoissaan, että helsinkiläiset vihdoin pystyivät voittoon myös muuten kuin varsinaisella peliajalla.
– Hyvä puristus oli se, että rankkarikisa voitettiin. Iloinen yllätys jos näin voi sanoa, Jalonen naurahti.
– Neljä maalia tehtiin, mikä on ihan hyvä määrä. Tänään oli hienoja maaleja ja hienoja rankkareita. Oli tekemisen meininkiä. Se on positiivinen asia.
Ottelussa oli paljon hyvää, mutta myös huonoa. Huono uutinen tuli jo ottelun avauserässä, kun Karri Rämö joutui jättämään pelin kesken maalin edessä tapahtuneen törmäyksen johdosta.
– Vastustajan olkapää osui Karria päähän. Jäähyn paikka se olisi ainakin ollut, harmitteli Jalonen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!