CHL:ssä parhaan pelaajan palkinnossa kiinni neljän kollegan kanssa oleva ja Liigassa JYP:n kultakypärää (13+22) kantava Antti Suomela on yksi kotimaan pääsarjan kuumimpia nimiä.

Hyökkääjää on eräissä huhuissa viety HIFK-paitaan, mutta myös NHL on vahvasti liitetty varaamattoman pelaajaan. Suomela itse kommentoi NHL:ää varsin tavanomaisilla kommenteilla, muttei kuitenkaan sulkenut mahdollista siirtymistä rapakon taakse tulevaisuudessa pois.

Huhut tuntuvat saavan siis tuulta purjeisiin jatkuvasti – nyt HIFK-siirron lisäksi pinnalla on siis siirtyminen rapakon taakse.

– Totta kai haluaisin. Pienenä se oli unelma, ja vieläkin on. Nyt se on lähempänä, että voisi toteutua, Liigan pistepörssissä neljäntenä ennen illan Liiga-kierrosta ollut JYP-tähti sanoi Yle Puheen Jääkiekkokierroksen haastattelussa tiistaina.

Hurrikaanipaidat pelasivat tämän uutisen julkaisuhetkellä CHL:n välierien kotiottelussa tsekkiläistä Trineciä vastaan.