Tuukka Raskin ja Boston Bruinsin älytön vire jatkuu NHL:ssä – suomalaisesta vuoden maalivahti?
Boston Bruins on kärsinyt NHL:ssä viimeksi suoran tappion joulukuun 15. päivä.
Viime yönä tulikuuma joukkue kaatoi New Jersey Devilsin 3-2 kotiottelussa, mikä tarkoitti sitä, että joukkue on saanut vähintään yhden sarjapisteen 17 edellisestä ottelustaan.
Näistä otteluista se on voittanut peräti 13 ja hävinnyt neljä kertaa jatkoajalla.
Bruinsin suomalaisvahdin Tuukka Raskin komea vire yltää kalenterissa vielä pidemmälle, sillä hän on hävinnyt viimeksi marraskuun 26. päivä.
Rask on edellisen tappionsa jälkeen aloittanut 17 ottelua, joista hän on torjunut 15 voittoa.
Devilsiä vastaan keskiviikon vastaisena yönä Rask oli jälleen joukkueensa tuki ja turva pysäyttämällä huimat 37 laukausta ja päästämällä vain kahdesti kiekon selkänsä taakse.
Komean putkensa ansiosta Bruins on noussut itäisessä konferenssissa vain viiden pisteen päähän kärkijoukkue Tampa Bay Lightningista. Lisäksi Bostonilla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna.
Pysäyttämättömään vireeseen noussut suomalaisvahti on noussut vauhdilla NHL-maalivahtien tilastoissa hankalan alkukauden jälkeen.
Jos vire jatkuu vahvana kevääseen asti, voi Rask nousta ehdolle kauden parhaalle maalivahdille jaettavan Vezina Trophyn voittajaksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Pistetykki Dylan Fabre loikkaa kilpailijan leiriin Liigassa!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?