Kun Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen urakka ikäluokan MM-kisoissa päättyi puolivälierätappioon, oli esimerkiksi kapteeni Juuso Välimäki täysin maansa myynyt pelin tauottua. Suomalaiskippari antoi Yle Urheilun Twitter-tilin haastattelussa sydäntäsärkevän kommentin – tavoite karkasi kauas käsistä.

– Tänne tultiin voittamaan. Ainoa tavoite oli voittaa, pakki harmitteli sivuston Twitter-tilin videolla, jonka voit katsoa täältä tai alhaalta.

Yle Urheilu

@yleurheilu
Nuorten Leijonien kapteeni Juuso Välimäki asteli median eteen, vaikka tunteet olivat todella pinnassa. Pettymys oli raju. #u20fi

Kuten moni tietää, jäi Suomen välieräpaikka haaveeksi etenkin pahasti tökkineen viimeistelyn takia. Vielä Tsekin 3-3-tasoituksen jälkeen Nuoret Leijonat sai varsinaisella peliajalla loistopaikan Eeli Tolvasen pelattua Jere Innalalle tuhannen taalan tontin tsekkisankari, maalivahti Josef Korenarin naaman eteen.

– Enemmän maaleja olisi pitänyt tehdä, kyllähän meillä paikkoja oli. Ylpeä siitä, miten taisteltiin ja tultiin peliin, itku silmässä haastattelua antanut pakki sanoi, ja jatkoi painottaen toistamiseen:

– Maaleja olisi pitänyt saada pari lisää.