Superkaappaus Liigassa – kahden passin pistelinko palasi ex-seuraansa
Liiga-joukkue SaiPa tiedottaa tehneensä loppukauden kestävän sopimuksen hyökkääjä Curtis Hamiltonin kanssa.
USA:ssa syntynyt, mutta myös Kanadan passin omistava Hamilton hurmasi lappeenrantalaisyleisön viime kaudella tekemällä SaiPan paidassa 43 pelissä pisteet 14+13=27.
Viime kaudella SaiPa menetti mahdollisuutensa pudotuspeleihin jo hyvissä ajoin ja pani ison osan joukkueesta ”lihoiksi”. Hamilton siirtyi kesken viime kauden TPS:ään, jossa kuitenkin ehti pelata ennen loukkaantumistaan vain kaksi ottelua ja tekemään yhden maalin.
Viime vuoden viimeisenä päivänä Hamilton teki loppukauden sopimuksen Tapparaan, jossa on pelannut vain viisi ottelua ilman tehopisteitä. Nyt Hamilton, 26, pääsee tuttuun paikkaan ja auttamaan SaiPaa taistelussa pudotuspelipaikasta.
SaiPa on sarjataulukossa yhdeksäntenä, 12 pistettä edellä pudotuspeliviivan alla vaanivaa Ilvestä.
SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa uskoo Hamiltonin olevan suuri apu joukkueelle.
– Tuttu kaveri, jonka suuri osa pelaajista tuntee. Hänen avut ovat kahden suunnan pelaamisessa ja hän taitaa myös maalinteon. Curtis on sopiva tyyppi joukkueeseen niin pelaajana kuin ihmisenä, Tuomenoksa sanoo SaiPan nettisivuilla julkaistussa uutisessa.
Hamilton on pelannut yhden ottelun NHL:ssä kaudella 2014–15 Edmonton Oilersin paidassa. Mies on Oilersin toisen kierroksen varaus kesältä 2010. Neljän AHL-kautensa aikana Hamilton pelasi 208 runkosarjan ottelua tehoilla 30+38=68.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä Leijonien kentälliset lauantain Sveitsi-otteluun
- NHL-seura kiinnitti tähtihyökkääjänsä – iso jatkosopimus kouraan
- Leijonista ikäviä loukkaantumisuutisia – kaksi pelaajaa ulos
- 19 vuoden odotus on päättynyt – Buffalo Sabres teki kovan tempun NHL:ssä!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!