Suomalaisveskarin tuska NHL:ssä käsin kosketeltava: ”Ihmiset alkavat kutsua tyhmäksi tai ääliöksi”

Kun Arizona Coyotes rämpii NHL:ssä läntisen konferenssin pohjalla, ja varsinaisella peliajalla voittoja on kertynyt luokattomasti vain noin joka kymmenennestä mittelöstä, voi joukkueen kautta kutsua yhtään kiertelemättä surkeaksi flopiksi.
Kojoottipaitojen leiristä kantautui taannoin äärimmäisen masentavia kommentteja. Kuten tulokset osoittavat, ovat vaikeudet seuranneet pelistä toiseen. 43 pelatun koitoksen jälkeen kasassa on vain 26 pinnaa. Tähän on johtanut esimerkiksi se, että mitä ilmeisemmin Coyotes-lauma ei ole pitänyt kiinni sovituista tavoista.
– Virheitä tapahtuu, mutta kun niin käy, on vain noudatettava suunnitelmaa, maalivahti Antti Raanta pyöritteli Azcentralin mukaan.
Kun Coyotes ei ole päässyt jatkuvista virheistä eroon, on pistepussi pysynyt pienenä ja samalla fiilis latistunut. Raanta laukoi hurjia kommentteja tilanteesta sivustolle.
– Ei voi tehdä samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. Sitä tekee itsestään typeryksen, jos toimii niin. Se on sama asia elämässä, jos toistaa samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. Jos mikään ei muutu, alkavat ihmiset kutsua tyhmäksi tai ääliöksi.
Tunnelma on maassa myös muualla kojottilaumassa.
– Olen väsynyt sanomaan, mikä ongelmamme on. Olemme niin hauras ryhmä, kun meille tapahtuu jotain huonoa, hyökkääjä Jordan Martinook latasi.
Pienet tai isot virheet joka tapauksessa ovat johtaneet siihen, että Coyotes romuttuu hetkessä. Se puolestaan on johtanut surkeaan kauteen. Raannallakaan ei taida tältä seisomalta olla sen kummempia poppakonsteja tilanteen korjaamiseksi.
– Meidän on pelattava 60 minuuttia, suomalainen tyytyi sanomaan.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Pitäisikö Kiekko-Espoon pelata ensi kaudella Liigassa? Näin kiekkofanit vastaavat
- Oho! Yli 1600 NHL-ottelun ja kolmen mestaruuden legenda siirtyy Columbuksen valmennukseen
- Uusi paljastus kohusta! LS: Tarmo Reunanen paljasti: näin hän sanoi vastustajalle
- Kovia nimiä siirtomarkkinoille! NHL-pomo paljastaa: Kaksi tähtihyökkääjää kaupan
- Tämä herättää tunteita! Tappara tekee ison kokeilun Liigan huippuottelussa
- Antti Raanta jätti rahakkaan NHL-sopimuksen pöydälle – paljastaa nyt syyn
- Iso kiinnitys! Colorado Avalanche tiputti merkittävän suomalaisuutisen
- NHL-seurapomolta rohkea arvio nuoresta tähdestään: ”Saattaa olla seurahistorian paras pelaaja”
- Lähde: Olli Palolan uusi joukkue selvisi?
- John Tortorella ärähti Rasmus Ristolaisen kunnosta kesän jäljiltä: ”Ei saanut tehtyä oikeanlaista…”
- Tapparan mestaripuolustaja löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Olli Palolan uusi joukkue selvisi?
- Kärpät romahti jälleen – Lauri Marjamäen potkut lähellä?
- Lähteet: Colorado Avalanche tekemässä nimekkään hankinnan vapailta markkinoilta!
- Lukko teki kovan ratkaisun Tarmo Reunasen suhteen – IS: Nämä sanat syynä tähtipuolustajan ulosajoon!
- Jokerit jysäytti uuden sentterihankinnan! Pelasi seurassa viimeksi Liiga-vuosina
- Legendaarinen NHL-tappelija tekee paluun kaukaloihin 51-vuotiaana – ”Yhä huippukunnossa”
- Tämä herättää tunteita! Tappara tekee ison kokeilun Liigan huippuottelussa
- Ismo Lehkosen Liiga-arvio: Mestari-Tapparan hankittava vahvistuksia näille osa-alueille – ”Huutaa kolmea pelaajaa”
- Iso kiinnitys! Colorado Avalanche tiputti merkittävän suomalaisuutisen