Liigan parhaaksi maalivahdiksi keväällä 2016 valittu Ville Husso alkaa päästä todelliseen lentoon nyt myös Pohjois-Amerikassa. St. Louis Bluesin sopimuspelaaja torjuu AHL-seura San Antonio Rampagen riveissä kovalla itseluottamuksella. Vasta 22-vuotias Husso palkittiin torstain vastaisena yönä ottelun parhaana pelaajana, kun hän torjui peräti 39 laukausta ja päästi selkänsä taakse vain yhden maalin. Kahdessa edellisessä pelissään HIFK-kasvatti on torjunut 69 kertaa ja päästänyt kaksi maalia. Viidessä edellisessä pelissä hän on päästänyt vain kahdeksan maalia. Husso kutsuttiin jo kauden aikana kertaalleen St. Louisin NHL-miehistön mukaan, mutta NHL-debyytti jäi sillä reissulla tekemättä.

LUE MYÖS: