© Kuva: Getty Images

Suomalaisesta NHL-flopista todella innostava arvio – ”Tuleva 30 maalin mies – iskee vielä hemmetisti kauden lopussa”

Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Artturi Lehkosen kausi on ollut äärimmäisen kova pettymys kaikin puolin.

Maaleja 22-vuotiaalla Lehkosella on 26 pelin jälkeen vain kaksi ja tehopisteitä kuusi. Loukkaantumisista kärsineen nuorukaisen tehotilasto on pakkasella -7.

Canadiensin kausi on ollut myös katastrofaalinen, eikä se todellakaan auta Lehkosen tilastoja.

Se ei silti poista sitä faktaa, että 18 maalia viime kaudella pyssyttänyt Lehkonen on ollut odotuksiin nähden yksi tämän kauden suurimmista suomalaisflopeista.

Sportsnetin analyytikko Andrew Berkshire näkee kuitenkin Lehkosessa lyömätöntä potentiaalia.

Berkshire listasi kolme NHL-pelaajaa, jotka ovat tehneet kaikki asiat käytännössä oikein tällä kaudella, mutta heitä ei vain ole palkittu tehopisteillä.

Yksi näistä pelaajista oli juuri Lehkonen.

– Lehkonen on jäänyt jumiin joukkueessa, joka ei vain ole saanut asioitaan kuntoon hyökkäyspäädyssä. Hänellä oli loukkaantuminen, joka piti hänet sivussa ison osan tällä kaudella. Hän on silti NHL:n viiden eniten vaarallisia maalipaikkoja saaneiden pelaajien joukossa. Hän on myös kymmenen eniten tavallisia maalipaikkoja saaneiden NHL-pelaajien joukossa, Berkshire sanoo.

Huomioitavaa on se, että Lehkosen laukausprosentti on tällä hetkellä vaatimaton 3,3. Viime kaudella nuoren maalinsylkijän laukausprosentti oli 10,5.

Berkshire uskookin, että Lehkonen nostaa tasoaan vielä huimasti ja hänellä on mahdollisuus tulevina vuosina olla kovakin maalikone.

– Vaikka Lehkosen pelirakennustaidot eivät vakuuta, hänestä viritellään korkeatasoista maalintekijää NHL:ään vielä jossain vaiheessa. Uskon, että hän on tuleva 30 maalin mies. Hän tulee iskemään vielä hemmetisti enemmän kauden toisella puoliskolla, kuin avauspuoliskolla, toimittaja arvelee.

» NHL:n tulokset, taulukot ja uutiset löydät erikoissivultamme!