Näin sivusta seuraajana voisi kuvitella, että jääkiekkomaailman huipulla pelaavat pelaajat eivät juttelisi keskenään etenkään kauden aikana esimerkiksi pelillisistä seikoista.

Esimerkiksi kotimaan Liigassa on nähty, että eri miehistöissä pelaavat veljekset kättelevät pelin jälkeen ”normaalisti”, eikä esimerkiksi halauksia tai kommentteja vaihdeta.

NHL:ssä tilanne tuntuu olevan toinen ainakin Granlundien veljesten Mikaelin ja Markuksen suhteen. Veljeksistä vanhempi, maailmanmestari Mikael antoi NHL.comin suomenkieliselle sivustolle yllättävän paljastuksen siitä, mitä keskenään viholliset oululaiset käyvät kiivaan kauden aikana läpi.

– Kyllähän me puhutaan pelaamisesta ja jääkiekosta paljon. Ei hänelle tarvitse mitään neuvoja antaa, mutta jos jotenkin voidaan, niin aina autetaan puoleen tai toiseen, Minnesota Wildissa pelaava Mikael Granlund paljasti sivustolle.

Mutta kaukalossa tekeminen on veljesten välillä ilmeisesti normaalia, kuten muitakin vastustajia vastaan.

– En tiedä, onko itse pelaaminen enää mitenkään erilaista. Ensimmäisiä NHL-pelejä kun pelattiin vastakkain, niin aina sitä vähän katsoi, että milloin hän oli jäällä, ja tuli seurattua hänenkin pelaamistaan, Mikael sanoi viitaten nyt Vancouver Canucksissa pelaavaan pikkuveljeensä.

Veljekset olivat edellisen kerran vastakkain alkuviikosta. Tuolloin nuoremman Granlundin Canucks kellisti Wildin jatkoajan jälkeen numeroin 3-2.

Minnesota on läntisessä konferenssissa yhdeksäntenä ja Calgary seitsemäntenä.