Liiga-tähden uskomaton epäonni jatkuu – Kiekkoareena: ”Pelko on, ettei hän pelaa”
Kuva: Ilari Isotalo
Emme ala tässä kerrata Rauman Lukon laitahyökkääjän Lauri Tukosen loukkaantumis- ja vammahistoriaa, sillä internetistä loppuisi tila. Toteamme vain, että se historia on kammottava ja vammojen lista on uskomattoman pitkä.
Tukonen, 31, on esimerkiksi kolmella viime kaudella pystynyt pelaamaan vain 16, 18 ja 23 Liigan runkosarjan ottelua loukkaantumisten takia. Tämänkin kauden Tukonen aloitti loukkaantuneena, mutta palasi tositoimiin marraskuun puolivälissä.
Tukonen on ehtinyt pelata tällä kaudella peräti 15 ottelua, mutta viikonloppuna tärähti jälleen. Tukonen jäi lauantain vierasottelussa HPK:n isokokoisen puolustajan Miro Karjalaisen lujan taklauksen kohteeksi ja poistui sekavan oloisena pukukoppiin.
Tukonen käy tällä viikolla tutkimuksissa mahdollisen aivotärähdyksen takia, ja todennäköisesti mies on sivussa tämän viikon peleistä.
– Pelko on, että ei hän ainakaan alkavalla viikolla pelaa, Lukon joukkueenjohtaja Mika Kuosmanen kertoi Kiekkoareena-sivustolle.
Tukosen tilanne ei kuitenkaan ainakaan ensitietojen mukaan ole hälyttävä.
– Bussimatkalla (Hämeenlinnasta Raumalle) hän jutteli ihan järkeviä eikä ole mitään, mikä tarvitsisi akuuttia lääkärihoitoa, Kuosmanen sanoi.
Lue Kiekkoareenan alkuperäinen juttu tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n