Jarmo Kekäläisellä menee tällä hetkellä enemmän kuin hyvin Columbus Blue Jacketsin GM:n pestissä.

Sen lisäksi, että aiemmin häntäpään seurana tunnettu Columbus menestyy jo toista kautta putkeen runkosarjassa, ovat yksittäiset pelaajavalinnat osuneet kohdilleen hyvällä prosentilla.

Näistä kirkkaimpana kanadalaistulokas Pierre-Luc Dubois, johon Kekäläinen käytti kesällä 2016 arvokkaan kolmosvarauksen.

Suomalaispomo joutui kovan kritiikin kohteeksi, kun hän lähetti Dubois’n viime kauden kynnyksellä pelaamaan vielä juniorikiekkoa. Moni oli sitä mieltä, ettei isokokoiselle hyökkääjälle tekisi kehityksen kannalta hyvää pelata enää juniorikiekkoa.

Nyt Dubois on tehnyt vuotta myöhemmin NHL-tulokkaana 45 ottelussa 22 tehopistettä, minkä lisäksi hän on noussut jo joukkueen ykkössentteriksi.

– Ollakseni rehellinen, hän jopa hieman aikataulusta edellä. Ajattelimme, että hän on loppukaudesta avainpelaaja joukkueessa, mutta hän alkoi olla sitä jo aikaisemmin, Kekäläinen linjaa Fox Sportsin haastattelussa.

Hän halusi ottaa kantaa myös kritiikkiin, jota hän sai viime kaudella sen jälkeen, kun hän lähetti Dubois’n vielä juniorijoukkueeseen kasvamaan.

– Ihmiset olivat hieman pettyneitä, mutta se on osa prosessia. NHL:ssä on paljon loistavia pelaajia, jotka menevät vielä kahdeksi vuodeksi junioreihin ennen kuin aloittavat ammattilaisuransa. Dubois on 19-vuotias, joka pelaa erittäin kypsää kiekkoa NHL:ssä nyt.