Lukon tähtisentteri vaatii ketjultaan enemmän – ”Emme saa paeta vastuutamme”
Kuva: Juha Tamminen
Rauman Lukko sai viime perjantaina kammottavan putkensa poikki Liigassa. Lukko oli saanut edellisistä kahdeksasta ottelusta kaksi pistettä, ja neljästä viime pelistä oli tullut pelkkiä tappioita. Lisäksi Lukon peli oli ollut todella tehotonta: joukkue oli tehnyt kahdeksassa ottelussa vain 11 maalia.
Perjantainakin HIFK kaatui vain yhdellä tehdyllä maalilla, kun Kaapo Kähkönen pelasi raumalaisten maalilla nollapelin.
Lukolta on toki sivussa kärkipään hyökkääjiä loukkaantumisten takia, mutta silti alle 1,5 tehtyä maalia ottelussa on surkea lukema.
Yksi pelaaja, jolta Lukko on odottanut tehoja, on keskushyökkääjä Teemu Ramstedt. Marraskuun lopussa joukkueeseen liittynyt Ramstedt on pelannut sinikeltaisissa nyt seitsemän ottelua tehoilla 0+3. Se ei ole ihan sitä, mitä Lukko – ja Ramstedt itse – ovat odottaneet.
Esimerkiksi viimeksi liigassa pelatessaan, kaudella 2015–16, Ramstedt keräsi runkosarjassa hulppean saldon 8+44=52 ja voitti runkosarjan syöttöpörssin. Pudotuspeleissä tehot 5+13=18 oikeuttivat piste- ja syöttöpörssien kärkisijaan.
Lukossa Ramstedt on pelannut ykkösketjussa Janne Keräsen ja Toni Koiviston välissä, eli tehoja on ollut lupakin odottaa.
– Totta kai meidän tehtävämme on tuottaa tulosta, se on ihan selvä. Ei sitä vastuuta pidä lähteä pakoon, Ramstedt kommentoi SuomiKiekko-sivustolle Lukko–HIFK-ottelun jälkeen.
– Ihan joka ilta se ei välttämättä onnistu, mutta pitkällä aikavälillä meiltä pitää tulla tulosta. Silloin tällä joukkueella on parempi mahdollisuus voittaa, kun me pystymme myös tuottamaan tehoja. Meillä on iso vastuu, ja meidän pitää pystyä se rooli myös kantamaan, Ramstedt summasi.
Raumakin käy Stadin Kingien kasvatille
Ramstedt aloitti kauden KHL:n Slovan Bratislavassa, muttei saanut joukkueessa koskaan kunnon mahdollisuutta näyttää kaikkea osaamistaan. Lopulta Ramstedt pelasi slovakkijoukkueessa vain kaksi ottelua. Marraskuussa Ramstedt pelasi kaksi ottelua myös HIFK:n paidassa – jääpallon Bandyliigassa. Siinä olivat miehen viralliset pelit tältä syksyltä ennen liittymistä Lukkoon. Miehen mukaan liigarytmiin pääsemisessä ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia. – Ihan hyvältä on tuntunut ensimmäisestä pelistä asti. Tässä on kuitenkin takana pitkä ura, lähes 12 vuotta ammattilaisena. Ei sitä peliä unohda kauhean nopeasti, Ramstedt huomautti. – Ja olen harjoitellut koko syksyn hyvin ja ollut valmiina pelaamaan. Tuntuu, että olen päässyt hyvin pelirytmiin. Ei ole ollut sellaista fiilistä, että olisin jotenkin vaiheessa. Liigan pienimmälle paikkakunnalle sopeutumisessakaan ei kuulemma ole ollut HIFK-kasvatille mitään ongelmia. – Ihan hyvältä meno täällä on maistunut. Itse olen asunut aika paljon Vantaalla, enkä ole koskaan tarvinnut isoa kylää viereeni. Kaikki tarvittava löytyy tästäkin kaupungista. – Jengin kanssa ollaan paljon yhdessä, ja meillä on hyvä meininki koko ajan. Se on ykkösjuttu tässä lätkässä. Olen päässyt hyvin mukaan porukkaan, mistä iso kiitos jätkille, Ramstedt kiitteli. Tänään Lukko kohtaa syyskauden viimeisellä kierroksella Kouvolassa KooKoon. – Siihen peliin on tähdätty iso fokus. Joulun aikaan menee muutama päivä kotona Vantaalla. Vähän treenataan ja huilataan sopivassa suhteessa, Ramstedt suunnitteli.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä