KalPalle aikainen joululahja – tärkein mahdollinen sopimus julki!
Kuva: Juha Tamminen
KalPa on hemmotellut kannattajiaan torstaina julkaisemalla kovassa liekissä pelanneen maalivahti Niko Hovisen jatkosopimuksen, joka kattaa myös ensi kauden.
KalPa julkaisi aiemmin kevääseen 2020 ulottuvan sopimuksen joukkueen toisen maalivahdin Denis Godlan kanssa.
– Hovinen on pelannut huikealla tasolla koko syyskauden ajan, vaikka loukkaantumiset vaivasivatkin alkukaudesta. Onkin hienoa, että Niko halusi jatkaa yhteistyötä kanssamme. Saamme tulevalle kaudelle yhden Liigan kovimmista maalivahtikaksikoista, ja sille pohjalle on hyvä rakentaa tulevaisuutta, kertoo toimitusjohtaja Toni Saksman seuran tiedotteessa.
Loukkaantumisesta toipuneen Hovisen tilastot ovat käsittämätöntä luettavaa tällä kaudella: Kahdeksan ottelua, neljä nollapeliä, päästettyjen maalien keskiarvo 1,00 sekä loistava torjuntaprosentti 96,51.
Kaksimetrinen, 29-vuotias vahti on uransa aiemmilta vuosilta tuttu myös Suomen maajoukkueesta.
Hovinen on viettänyt viime vuodet todellista kiekkokiertolaisen elämää. KalPa on vuosien 2010-12 jälkeen ensimmäinen seura, jota Hovinen edustaa pidempään kuin yhden kauden. Tuolloin hän edusti Lahden Pelicansia ja oli torjumassa joukkueen liigafinaaleihin saakka.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!