Aleksander Barkovin Panthers koki ikävän takaiskun – seuraukset olivat lopulta yllättävät!
Toisen epäonni on toisen onni, tai toisinpäin.
Sanonta pitää paikkansa ainakin Florida Panthersin leirissä täydellisesti. Kun konkarivahti Roberto Luongo loukkaantui, sai James Reimer todellisen näytönpaikan joukkueen maalinsuulla. Ykkösveskarin jäätyä sivuun joku saattoi toivoa, että myös Harri Säteri debytoisi NHL:ssä.
Näin ei kuitenkaan ole käynyt, sillä 21 ottelussa pikkumustia 90,1 prosentin varmuudella torjunut kanadalaistähti on ollut tontillaan loistavassa vedossa esimerkiksi siihen nähden, ettei hänen edes pitänyt saada vastuuta tällä tavalla.
Nyt vastuuta kuitenkin on tullut, ja onpa menestyskin ollut kohtalaisen hyvää. Ainakaan Panthers ei ole syvemmälle vajonnut Luongon loukkaantumisen takia. Reimer on suoriutunut tasollaan, ja ehkä jopa hieman paremmin.
– Jos pelaaja tekee oudon virheen, hän tekee suuren torjunnan. Meistä tuntuu hyvältä hänen pelaamisensa ansiosta, Pantherin päävalmentaja Bob Boughner kehui Sun-Sentinelin mukaan.
– Hän on mahtava juuri nyt. Hän pitää meidät pelissä. Iso kiitos hänelle, hyökkääjälupaus Denis Malgin puolestaan kiitteli.
Vaikka Aleksander Barkovin tähdittämä Panthers kaukana pudotuspelipaikasta onkin, ei sen heikohko syksy ole missään nimessä Reimerin syytä. Jos hän olisi ollut huono, Florida olisi vieläkin suuremmissa vaikeuksissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia