Saku Koivun arvoa ei mitattu vain voitoissa – polkaisi NHL:ään murtautuneen tähden uran käyntiin upeasti

Montreal Canadiensissa NHL:ää kaudet 1995-2009 pelannut Saku Koivu on tehnyt kaupungin ihmisiin lähtemättömän vaikutuksen.
Johtava kapteeni, taitava pisteiden tekijä, mutta ennen kaikkea upea ihminen ja syövän selättäjä. Koivu on nähnyt ja kokenut paljon, ja sen tietää Montrealissa edelleen loistava Max Pacioretty.
Yhdysvaltalaishyökkääjä palasi NHL.comin suomenkielisen sivuston haastattelussa kauteen 2008-09. Tuo oli siis Koivun viimeinen sesonki Habsissa, Pacioretty puolestaan debytoi silloin taalajäillä.
Kommentit kertovat siitä, miten reilu ja tasapuolinen maailmanmestari sekä olympiamitalisti Koivu oli tulokkaillekin. Ei esimerkiksi ylimielinen, tai ”poikaset” sivuun jättävä.
– En unohda Sakua koskaan. Juttelimme usein kaikista asioista maan ja taivaan väliltä, ja hän jäi melkein aina harjoitusten jälkeen kanssani jäälle viilaamaan kaikenlaisia pikkujuttuja. Sitten menimme yhdessä mailahuoneeseen, kesän 2007 ykköskierroksen varaus Pacioretty muisteli sivuston haastattelussa.
Koivu teki Paciorettyn unelmista käytöksellä osakseen totta – ”ainoastaan” juttelemalla hänen kanssaan.
– Minä muistan kaiken, mitä me puhuimme. Olin aivan ällikällä lyöty jo siitä, että pelaan NHL:ssä, ja sitten sain vielä jutella legendaarisen Saku Koivun kanssa joka päivä. Hänellä oli valtavan positiivinen vaikutus minuun ja uraani, NHL:ssä pudotuspelit huomioiden yli 600 ottelua pelannut jenkkitähti kiitteli.
Vaikka Koivu on urheilijana voittanut paljon, on hän ennen kaikkea ihmisenä upea persoona. Paciorettyn kommentit puhukoot puolestaan.
– Kuulen usein, kun ihmiset puhuvat hänestä. Kuinka hän parani vaikeasta sairaudesta ja on sen jälkeen auttanut muita syöpäsairaita. Hän oli vahva pelaaja, mutta minä muistan hänet parhaiten upeana kapteenina ja siitä, mitä hän teki kaupungin hyväksi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kasperi Kapanen pitkään sivussa
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Kaleva: NHL:ssä hyllytetty Emil Pieniniemi kiistää katoamisväitteet – ”Ei pidä paikkaansa”
- Ville Peltonen vertaa Sveitsiä ja Liigaa HS:lle – tässä suurin ero: ”Fantastisella tasolla”
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Florida Panthersille tipahti loistavia suomalaisuutisia NHL:ssä!
- Doug Shedden lähetti suorat terveiset Liiga-tuomareille
- Urheilucast: HIFK, TPS ja Ilves tekivät tarjouksen nuorelle Liiga-tähdelle – pakit tuli!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Liiga-seuran luvut julki: isot tappiot!
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- Tappara-hyökkääjä: Uusi osoite Liigasta!
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Ikoninen kaksikko palaa yhteen – Jokerit jysäytti yllätysdiilin!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- NHL:ssä jysähti yllätyskauppa – konkari tekee paluun!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Joakim Kemell passitettiin AHL:ään – faneilta täystyrmäys: ”Olen kyllästynyt tähän”
- NHL-pakki iski Connor McDavidia arkaan paikkaan – nyt pamahti sakot
- Komea ura päätökseen! SS: Jokereiden mestaripuolustaja ripustaa luistimet naulaan