Jokerien tähden raju vammakierre helpottamassa – palasi kaukaloon synkissä merkeissä: ”Vähän turhauttaa”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Jokerien Karri Rämö palasi kaukaloon synkissä merkeissä, kun Jokerit koki Sibirin vieraana niukan 1-2-tappion.
Huippuvahti pelasi ensimmäisen kerran yli kahteen kuukauteen. 28 torjuntaa nosti vahdin ottelun hahmoihin – se ei riittänyt silti pisteisiin Jokereiden tuhlaillessa paikoissaan.
Jokerit tulitti vastustajan maalia kohti yhteensä 39 kertaa. Se tuotti vain yhden maalin.
– Hyvältä tuntui päästä pitkästä aikaa pelaamaan. Tässä on ollut pitkä puolitoista vuotta takana ja tehty paljon duunia kunnon eteen, että pystyisi pelaamaan paljon. Nyt olen hyvässä paikassa, mutta paljon täytyy vielä tehdä töitä, Rämö sanoi.
Jokerit on voittanut vain yhden kuudesta viime ottelustaan. Rämö löytää taustalta selkeän syyn vaisuihin otteisiin.
– Joudumme laukomaan vähän liikaa keskustan ulkopuolelta, kun vastustajat puolustavat niin hyvin. Iso osa laukauksista on vain heittoja maalille, ehkä siinä on se juttu. Se on hyvä merkki, että pelimme ei ole neppailua, vaan painetaan kovaa hommia. Tänäänkin yritettiin kovasti maalille, ja vähän törmättiin maalivahtiinkin. Ei ole aina ihan pelkkää tanssia tämä homma, välillä joutuu käymään tällaisiakin hetkiä läpi.
Jokerit jatkaa pelejään kahdella vieraspelillä. Huippuvahti näkee, että orastava tappioputki olisi hyvä saada pian katki.
– Kyllä se vähän turhauttaa, ettemme onnistu, vaikka hallitsemme pelejä. Näitä tulee aina, että joskus on vaikeaa. Nyt on vielä pari peliä ennen breikkiä, joten niistä on hyvä ottaa sellainen minitavoite, Rämö kiteyttää.
Lähde: Jokereiden tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n