Upea hetki! Syöpään sairastunut NHL-tähti palasi harjoituksiin – joukkue ja fanit osoittivat äänekkäästi suosiotaan
Sunnuntai oli hieno päivä New Jersey Devilsille. Siitäkin huolimatta, että joukkue hävisi perjantaina San Jose Sharksille puhtaasti 3–0.
Kokonaisuutena Devilsin kausi on sujunut hienosti, sillä kahdeksasta pelistä kasassa on kuusi voittoa.
Mutta hyvä alkukausikaan ei ollut pääsyy Devils-leirin sunnuntain hienoon tunnelmaan. Joukkue nimittäin piti sunnuntaina avoimet harjoitukset, joihin fanit olivat tervetulleita.
Ja harjoituksia seuraamaan saapuneita faneja odotti erittäin iloinen yllätys.
Kesällä Torontosta Devilsiin siirtynyt hyökkääjä Brian Boyle oli ensimmäisen kerran mukana joukkueharjoituksissa sen jälkeen, kun miehellä todettiin aiemmin syksyllä leukemia eli verisyöpä.
Boylen tarkka diagnoosi oli krooninen myelooinen leukemia, joka on luuytimen verisolujen esiasteiden eli kantasolujen syöpäsairaus.
Leukemia havaittiin varhaisessa vaiheessa, minkä ansiosta syövän todettiin olevan suurimmalta osin hoidettavissa. Boyle alkoi hoitaa sairautta suun kautta otettavalla lääkityksellä.
Syksy on ollut Boylelle ja tämän lähipiirille raskasta aikaa, mutta sunnuntaina mies oli helpottunut ja iloinen päästessään jälleen rakastamansa puuhan pariin. Joukkueen ja fanien vastaanotto sai miehen jopa hämilleen.
Boylen saapuessa jäälle tämän joukkuetoverit hakkasivat mailoja jäähän ja katsomoon kerääntyneet fanit hurrasivat äänekkäästi. Joukkueen kapteeni Andy Greene toivotti erikseen Boylen tervetulleeksi mikrofoniin puhuen.
– Vastaanotto jopa hieman hävetti minua. Mutta oli upeaa nähdä fanit. Vastaanotto oli todella hieno ja lämmin. Se tuntui mukavalta, Boyle sanoi NHL.comin haastattelussa.
– Yritin keskittyä harjoitukseen, mutta kuulin fanien metelin koko ajan. Arvostan sitä todella paljon, hyökkääjä lisäsi.
Boyle, 32, sai vasta lauantaina tietää, että voisi osallistua joukkueen harjoituksiin.
– Silloin väristykset kulkivat lävitseni aaltoina. Ajattelin, että minun täytyy mennä paikalle ja mukaan harjoituksiin, Boyle kuvasi tunnelmiaan.
Hän on saanut jo luvan myös pelata, mutta harjoiteltuaan yli kuukauden vain omatoimisesti mies ei ole vielä NHL-ottelujen vaatimassa pelikunnossa.
– Jos minun pitäisi nyt vastata, olisinko valmis pelaamaan… ee-en, Boyle sanoi.
– Pelasin edellisen kerran huhtikuun loppupuolella, enkä ole harjoitellut tällä kaudella joukkueen kanssa, hän muistutti.
Boyle kertoi olleensa koko ajan fyysisesti melko hyvässä kunnossa.
– Tämä kaikki on ollut jotenkin outoa. Mutta on tämä ollut raskasta fyysisesti ja etenkin henkisesti. Vaikeinta on varmaan ollut se, etten ole päässyt harjoittelemaan joukkueen kanssa ja ylipäätään joukkueen pariin. Muut jätkät ovat voineet tehdä sitä koko ajan, mutta minä en. Mutta tällaista tämä nyt on, Boyle puntaroi.
Boyle kertoi saaneensa paljon tukea joukkueelta ja koko NHL-yhteisöltä.
Kaikki – pelaajat, valmentajat, GM – ovat olleet aivan mahtavia. Olen todella onnekas, kun saan olla osa tätä yhteisöä ja organisaatiota, Boyle kiitteli.
Voit katsoa Boylen koko 10-minuuttisen haastattelun tästä.
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä