Suomalainen superlupaus nuoresta Mikko Rantasesta: ”Hän oli silloin hidas – yhtäkkiä kaikki alkoivat kysellä”
Colorado Avalanchen suomalaishyökkääjä Mikko Rantanen, 20, on noussut nopeasti isoon rooliin joukkueessaan.
Rantanen kuuluu Avalanchen tähtipelaajien joukkoon jo nuorella iällä.
Avalanchen kotipaikkakunnalta Denveristä löytyy myös toinen mielenkiintoinen suomalaisnimi, Henrik Borgström, joka pelaa NCAA-yliopistosarjassa.
Borgström, 20, kuuluu tällä hetkellä kovimpien suomalaislupausten joukkoon.
Denver Postin jutussa Borgström muisteli sitä, kun hän kohtasi juniorisarjoissa pelatessaan Rantasen.
– Hän oli 15 ja itse olin 14. Hän ei ollut silloin edes heidän paras pelaajansa, ja täytyy sanoa, että hän oli aika hidas silloin, Borgström muistelee.
– Vuoden tai kahden sisällä hän otti isoja kehitysaskeleita. Yhtäkkiä kaikki alkoivat kyselivät, että ”mitä on tapahtunut?”, Borgström viittaa Rantasen isoihin harppauksiin.
Rantanen pelasi ensimmäiset liigapelinsä jo kaudella 2012-13. Borgström itse pysyi juniorisarjojen puolella, eikä häntä nähty liigatasolla ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöä. Taustalla oli se, yliopistoon matkaavilla pelaajilla ei saa olla ammattilaissarjan pelejä alla.
Viime kaudella Borgström ja Rantanen olivat samassa kaupungissa ja heistä tuli nopeasti kavereita.
– On hauskaa, että täällä on ollut myös muuta suomalaisedustusta. Heidän joukkueensa voitti koko sarjan viime kaudella ja Borgström kuului heidän tärkeimpien pelaajiensa joukkoon. Hän oli yksi sarjan parhaista pelaajista, Rantanen muistelee viime kautta.
Rantanen itse vieraili muutamissa Borgströmin otteluissa. Myös Borgström todisti Avalanchen pelejä Pepsi Centerin lehtereiltä.
NCAA-mestaruuden jälkeen Rantanen ja muutamat muut Avalanchen pelaajat olivat juhlistamassa mestaruutta Denverin yliopistojoukkueen kanssa.
– On ollut mukavaa, kun on saanut puhua vähän suomea hänen kanssaan. Olen kysellyt Rantaselta hieman NHL-kuvioista, Borgström kertoo.
Toissa kesänä Borgström varattiin NHL:ään heti ensimmäisellä kierroksella. Mikäli Borgström jatkaa nykyistä kehityssuuntaansa, on hän varmasti houkutteleva vaihtoehto Florida Panthersille ensi syksyn harjoitusleirillä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä