Suomalainen NHL-huippulupaus haukuttiin täysin lyttyyn – NHL-toimittaja uskoo kohtaloksi katsomokomennuksen!
Dallas Starsin suomalaispuolustajan Julius Hongan osalta Suomen aikaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pelattu NHL-ottelu Colorado Avalanchea vastaan meni täysin penkin alle.
Pirteästi NHL-kauden ensimmäisissä otteluissa esiintynyt Honka teki viime yön pelissä lukuisia virheitä, jotka kostautuivat pahimmalla mahdollisella tavalla.
21-vuotias suomalaispakki hävisi avauserässä tärkeän kaksinkamppailun ruotsalaista voimahyökkääjää Gabriel Landeskogia vastaan, minkä jälkiseurauksena Matt Nieto pääsi lopulta tuikkaamaan Avalanchen 1-1-tasoituksen.
Hongan seuraava moka oli vielä paljon edellistä suurempi. Nuorukainen menetti ensiksi kiekon omassa päädyssä ja sen jälkeen hävisi jälleen Landeskogille kaksinkamppailun, minkä jälkeen ruotsalainen niittasi kylmänviileästi joukkueensa 3-2-johtomaalin.
Hongan tehotilasto ottelussa oli pakkasella peräti -3. Suomalaispakki joutui kokeneen Stars-luotsin Ken Hitchcockin hyllyttämäksi kesken pelin, mutta sai kuitenkin lopulta peliaikaa kolmannessa erässä, kun joukkueen puolustaja Stephen Johns loukkaantui.
Hongan tilille kertyi lopulta vain 13 minuuttia ja 42 sekuntia peliaikaa.
Lukuisat NHL-toimittajat antoivat Starsin kesän 2014 ensimmäisen kierroksen (14.) varaukselle kunnolla rapaa niskaan heikon ottelun jälkeen.
– Karmiva kiekonmenetys Hongalta ja sitten hän hävisi kamppailun Landeskogille, Starsin verkkosivujen toimittaja Scott Burniside kirjoitti Twitterissä.
– Landeskog sai Hongan näyttämään aivan tulokkaalta, mikä hän onkin, The Hockey Writers -sivuston toimittaja Matt Pryor haukkui suomalaisen.
Dallasin paikallislehteen WFAA:han kirjoittava toimittaja Josh Lile lähti paljon rajummalle linjalle.
– Emme näe Honkaa enää koskaan. Hän on ollut surkea, Lile latasi Twitterissä.
Starsista materiaalia NHL.comin verkkosivuille tuottava toimittaja Sean Shapiro uskoo, että Honkaa odottaa virheistä ikävä kohtalo.
– Hongan virheiden takia ylimääräinen puolustaja Greg Pateryn saattaa nousta nopeasti kokoonpanoon, Shapiro sanoo.
Avalanche voitti ottelun lopulta lukemin 5-3.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!