Olli Juolevilta ei nähty vielä ihmeellisyksiä kiekon kanssa – ”Perusteet kuntoon”
TPS kohtaa lauantaina tiukassa kamppailussa Helsingin IFK:n. Perjantaina turkulaisten puhutuin pelaaja oli ensimmäisen ottelunsa pelannut puolustaja Olli Juolevi, joka saapui isojen otsikoiden saattelemana Vancouverista Turkuun.
19-vuotias huippulupaus ei avauksessaan ihmeitä esittänyt. Varsinkin ottelun alusta näki, ettei pelituntumaa tai kokemusta liigapeleistä ole.
Ottelun edetessä hän oli jo paremmin pelissä sisällä. TPS voitti Pelicansin 4-1-lukemin.
– Siihen nähden, että taukoa oli jonkin verran, pelaaminen tuntui aika hyvältä. Hyvä joukkue, ja hieno voitto, joten tyytyväinen saa starttiin olla, Juolevi kertoi TPS:n verkkosivuilla.
Ylivoimavastuuta kiekolliselle puolustajalle ei vielä tullut, mutta alivoimalla puolustaja nähtiin luutimassa.
– Opetellaan nyt ensin tasakentin pelaamisen perusteet kuntoon, ja katsotaan sitten, josko ylivoima-aikaa olisi tarjolla. Otetaan ihan rauhassa nyt kuitenkin, on tässä paljon kautta jäljellä kuitenkin, Juolevi toteaa.
Juolevi jatkaa TPS:n kakkosparissa Elmeri Erosen kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan