Viime kaudella Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi valittu Mika Pyörälä on päätynyt erikoisen tilanteen keskelle Sveitsissä.

Pyörälä lähti vuoden lainareissulle SC Berniin. Uuteen seuraan Pyörälä saapui aivan profiilihankintana.

Bernissä Pyörälä on jäänyt kuitenkin pahaan välikäteen.

Kari Jalosen Bernillä on tällä hetkellä rosterissa yhteensä kuusi ulkomaalaispelaajaa. Näistä Calle Anderssonilla on voimassa Sveitsin lisenssi, minkä myötä häntä ei lasketa ulkomaalaiskiintiöön mukaan.

NLA:n otteluissa saa pelata vain neljä ulkomaalaispelaajaa, minkä myötä Bern joutuu jättämään aina yhden ulkomaalaisvahvistuksen kokoonpanon ulkopuolelle.

Pyörälä oli tästä syystä sivussa muun muassa Bernin tuoreimmasta ottelusta Klotenia vastaan. Pyörälän kanssa kovaa kisaa viimeisestä rosteripaikasta käyvä Mason Raymond iski samaisessa ottelussa valotaululle tehot 0+4.

Viidessä ottelussa Pyörälälle on merkattu tehot 2+0.

Jalosen valmentama Bern on tällä hetkellä NLA:n ykköspaikalla. Yhdeksästä kamppailusta Bern on kerännyt kasaan 22 pistettä.