Yli 600 NHL-ottelun konkari yrittää hurjaa paluuta – nousi heti Minnesotan ratkaisijahahmoksi
NHL-urallaan yli 600 runkosarjaottelua tähän mennessä pelannut Ryan Malone yrittää tehdä hurjan paluun.
37-vuotias hyökkääjä on ollut sivussa pelikentiltä kahden ja puolen kauden ajan.
Malone teki kuitenkin try-out-sopimuksen Minnesota Wildin kanssa, osallistuen seuran harjoitusleirille.
Jenkkihyökkääjä nousi heti Wildin ratkaisijahahmoksi, kun hän löi sinetin harjoitusottelulle Winnipeg Jetsiä vastaan.
Ratkaiseva rangaistuslaukaus merkattiin Malonen nimiin Wildin 3-2-voitossa.
– Olen onnistunut noissa aiemminkin, joten päätin vain tulla ja ampua, toivoen, että se menisi sisään, Malone kertasi ratkaisuaan The Canadian Pressille.
Paluuyrityksessä Malone on kääntänyt katseet osaltaan myös talviolympialaisiin, joihin Malone haluaa osallistua.
– Olen ollut onnekas sen suhteen, että olen pysynyt kunnossa. Ja näen, että olen varsin hyvässä iskussa tällä hetkellä. Enemmän kyse on siitä, että saa ajoituksen ja sijoittumisen kuntoon, erityisesti silloin, kun yrittää taklata jota kuta, Malone mietti.
Kaudella 2014-15 Malone edusti New York Rangersin organisaatiota. Tätä ennen hän viiletti useamman vuoden ajan Tampa Bay Lightningissa.
Aikanaan Malone vieraili myös Suomessa. Tämä tapahtui kauden 2004-05 työsulun aikana, kun Malone pelasi yhdeksässä ottelussa Bluesin paidassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n