Yle: Ville Hussolla nousi HIFK:ssa menestys päähän – ”Kyllähän siinä niin taisi käydä”
Ylen artikkelissa käydään läpi huippumaalivahti Ville Husson vaikeudet kohti huippuammattilaisen elämää.
Koko junioriaikansa poikkeuksellisen lahjakkaana maalivahtina tunnetuksi tullut Husso teki nuorena läpimurtonsa Liigaan ja oli yksi puhutuimpia suomalaispelaajia.
Nykyisin St. Louis Bluesin organisaatiossa pelaava 22-vuotias Husso loisti debyyttikaudellaan HIFK:ssa, mutta sitten alkoivat vaikeudet, kun kova harjoittelu vaihtui lahjoilla suorittamiseen, minkä lisäksi elämäntavat olivat kaukana vaaditusta.
Tuohon aikaan Ylen artikkelin mukaan HIFK:n urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas oli todennut Husson isälle, että toivottavasti nuorella maalivahdilla ei nouse pissa päähän.
– Kyllähän siinä niin taisi käydä. Ensimmäinen kausi IFK:ssa toi julkisuutta, selkääntaputtelijoita riitti ja kasvot olivat harva se päivä Hesarissa. Oli se melkoinen katastrofikausi. Nuorella pojalla meni pää sekaisin, ja olihan se meillekin uutta, isä toteaa artikellissa.
Myös Husso itse myöntää, että ensimmäiset vuodet ammattikiekkoilijana olivat hankalaa aikaa.
– Kun sain ensimmäisen liigasopimukseni, niin tuntui, että olisin vähän korkeammalla kuin muut, hän myöntää.
NHL-varauksenkin ansainnut maalivahti ryhtyi kuitenkin töihin oikealla hetkellä. Vaikeuksista vuosi eteenpäin, ja Husso torjui kolmannella kaudella päällään seisten HIFK:n liigafinaaleihin ja valittiin kauden parhaaksi maalivahdiksi Liigassa vain 20-vuotiaana.
Nyt hän jahtaa toista kauttaan NHL-unelmaansa Pohjois-Amerikassa.
– Toivottavasti NHL-komennus tulee tällä tulevalla kaudella, eikä se jäisi vain yhteen peliin, vaan saisin jäädä. Pääsisin kokemaan sen elämän, tulisi voittopelejä eikä menisi monta maalia. Ei se tule olemaan helppoa, mutta teen kaikkeni, että se tulisi tapahtumaan. Jos ei ensi kaudella, niin sitten seuraavana. Minulla ei ole mihinkään kiire.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”