HPK:ssa pelaajaurallaan kovia tehopisteitä iskeneellä Mika Lartamalla meni lujaa sen jälkeen, kun hän lopetti pelaajauransa 1994.

Lartama kertoo Ylen haastattelussa siitä, kuinka hänen elämänsä teki kiekkouran jälkeen ensin ylämäen, mutta pian sen jälkeen edessä oli syöksy alamäkeen, johon kuuluivat uhkapelaaminen ja huumeet.

– Aloitin ravintolabisneksen jo ennen uran loppua. Olen omistanut kaikkiaan 12 ravintolaa, joista parhaimmillaan oli kuuden omistus samaan aikaan. Rahaa tuli ikkunoista ja ovista. Veikkauksen pelikoneen hankimme ravien etäpelaamisen aikoihin, Lartama kertoo Ylen haastattelussa.

Lopulta uhkapelaaminen koitui entisen kiekkotähden kohtaloksi.

– Kun Veikkaus aloitti pitkävedon 1994, olin kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 700 000 markkaa voitolla. Kertoimenlaskijat olivat pihalla. Joku kuukausi myöhemmin olin miljoona markkaa tappiolla eli hävisin pienessä ajassa 1,7 miljoonaa markkaa, Lartama muistelee.

Myöhemmin kuvioon tuli mukaan kokaiini käyttö. Konkurssi oli edessä 2003. Pari vuotta myöhemmin tuli tuomio kokaiinin hallussapidosta ja vuonna 2006 konkurssiaikaan liittyneestä talousrikoksesta.

– Uhkapelaaminen syöksi minut tuhoon, ei huumeet, hän sanoo.

HPK jäädytti Lartaman pelinumeron 24 pelaajauran päätteeksi vuonna 1994. Seura päätti perua päätöksensä tuomioiden jälkeen ja ”sulatti” numeron.

– Paidan sulattaminen oli perseestä. Talousrikostuomiota ei annettu anteeksi, Lartama sanoo.

Omaisuus ja maine menivät hänen omien sanojensa mukaan. Lartama on saanut elämänsä raiteilleen vasta neljä vuotta sitten.

– Olen nyt onnellinen. Vapaudun vuonna 2019 velkasaneerauksesta, teen töitä vaimoni verhoomossa ja asiat ovat kunnossa, Lartama sanoo.