Viime keväänä lähelle sensaatiota venynyt Ilves hyvissä käsissä: ”Ehkä tärkeintä on, että olet oma itsesi”
Kuva: Juha Tamminen
Tapio Laakso johdattaa viime kevään sensaatiojoukkue Ilvestä ensi kauteen omana itsenään. Hyökkääjän mukaan kapteenin roolin voi hoitaa monella tapaa.
– Voi olla niin monenlainen. Ehkä tärkeintä on, että olet oma itsesi ja sitä kautta johdat joukkoja ja näytät esimerkkiä. Ei siihen mitään yhtä strategiaa ole, minkälainen pitäisi olla, tupsukorvien kipparina kolmannen kauden aloittava hyökkääjä valaisi tiistaina Liigan avaustapahtumassa.
Nuori Ilves oli viime keväänä jopa häkellyttävän kovassa iskussa. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ässät laulukuoroon laittanut tamperelaisjoukkue haastoi puolivälierissä Tapparan miehekkäästi.
Puolivälieräsarja huipentui vasta seitsemännessä koitoksessa, ja olipa Ilves jopa maalin päässä semifinaalipaikasta. Tappara kuitenkin voitti kuudennen taiston jatkoerässä, ja seitsemännen pelin rutiinilla.
Ilveksen leirissä tunnelma on yksiselitteisesti hyvä uuden kauden alla.
– Sain treenata kesän itsekseni. Nyt elokuu edettiin jätkien kanssa. Hyvä fiilis, meillä on nuori jengi, kiva katsoa, että jokainen haluaa kehittyä. Yhteisen asian eteen tehdään hommia, TPS-ajat mukaan luettuna neljännen kauden kapteenina aloittava rymättyläläislähtöinen Laakso kertasi.
Yhteensä kahdeksana kautena joko C:tä tai A:ta kantanut pelimies koki kesällä pienen loukkaantumisen. Mutta mikä on iskukyky nyt?
– Tosi hyvä alkaa olemaan. Olen valmis, kun pelit alkavat, hyökkääjä sanoi viitaten perjantaihin, jolloin Ilves hakee puolivälierien revanssia Tapparasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- Lehti: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa