Venäläinen NHL:n supertähti teki itsestään laihemman ja nopeamman – ”Haluaa viedä joukkueen uudelle tasolle”
St. Louis Bluesin venäläistähti Vladimir Tarasenko on tehnyt NHL:ssä viimeisen kolmen vuoden aikana tehot 116+106=222 pelaamassaan 239 runkosarjan ottelussa.
Silti hän ei ole tyytyväinen.
– Ei, en ole tyytyväinen edelliseen kolmeen vuoteeni. Minulla on hyvät tilastot, mutta eivät tarpeeksi hyvät itselleni. Jos et halua olla paras, ei ole syytä pelata, hän täräyttää NHL.comin haastattelussa.
Sarjan valovoimaisimpiin pelaajiin kuuluva hyökkääjä on omien sanojensa mukaan harjoitellut täysin uudella tavalla kesän ajan ja on paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan. Isossa osassa on ollut uudistunut ruokavalio.
Tavoitteena on ollut tulla laihemmaksi ja nopeammaksi.
– Olen nostanut vähemmän painoja ja yrittänyt tehdä asioita tasapainon kanssa. Täytyy myös syödä oikein ja seurata oikeanlaista harjoitusohjelmaa. Tunnen oloni paremmaksi nyt, hän linjaa.
Myös päävalmentaja Mike Yeon mukaan Tarasenko on silminnähden hoikemmassa kunnossa, vaikka ei tiedä, kuinka paljon maalitykki on menettänyt painoa kesän aikana.
– Mielestäni tämä on vain osa hänen kypsymistään ja kasvua pelaajana. Hän on puhunut meille halustaan kasvattaa johtajuuttaan ja olemme nähneet sen hänestä. Hän haluaa viedä tämän joukkueen uudelle tasolle ja tietää, että hänen on johdettava edestä ja muu joukkue seuraa perässä. Hänellä oli hyvä kesä, Yeo kehuu.
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä